sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ornamentti ja Eiran Langat

Viime keväänä sain yhteydenoton Eiran Langat -käsityöliikkeestä. Kyseessä oli suunnitteluprojekti heidän syksyllä ilmestyvään erityisesti käsityöblogeihin erikoistuneeseen lehteensä. Tartuin yhteistyöhön, vaikka hieman jännitti, miten ehtisin kiireisen kevään juhlajärjestelyjen lomassa suunnitella kirjoneuleen. Luovuushan ei toimi käskemällä vaan ideat tulevat kun ovat tullakseen. Aika kauankin tätä mallia mietin, mutta lopulta löydin sellaisen idean, jonka toteuttaisin. Malli oli jälleen minulle tyypillisesti haastava ja aikaa vievä. Ei ole aivan yksiselitteisen helppoa toteuttaa kirjoneulesukkia. Totesin sen jälleen niin minunlaiseksi tavaksi osallistua johonkin kutoessani näitä sukkia ja samalla yrittäessä miettiä ylioppilasjuhlien järjestelyjä. Mistään ei mennä siitä, mistä aita on matalin.
Seuraavaksi pitikin miettiä lankavalintaa kaikista heidän ihanista langoistaan. Monet langoista olivat minulle aivan tuntemattomia, mutta löytyi sieltä joukosta aivan ihana valinta. Sukat valmistuivat sitten ajallaan. Tein sukista vähän isommat, joten mallina olleen tyttäreni jaloissa ne näyttävät hieman isoilta näissä kuvissa. Sukkien kuviota on pohdittu paljon ja kuviot pitävät sisällään paljon pieniä yksityiskohtia. Pitkään mietin jalan pohjaan tulevaa kuviota, Mitään helppoa, tavallista vaihtoehtoa en halunnut. Lopulta löytyi juuri oikea kuvio näihin.
 
Ohjeeni julkaistaan heidän muutaman viikon sisällä ilmestyvässä lehdessä, jota on saatavissa mm. Tampereen käsityömessuilla. Olen jo saanut vilkaista tuota lehteä ja siinä on monta tuttua bloggaajaa mukana sekä heidän hienot ohjeensa.

Malli: Ornamentti, Kardemumma
Lanka: Lang Fantomas Superwash
Puikot: Nro 2,5

Tämän blogin myötä olen saanut osallistua johonkin erilaiseen, jota en ole osannut edes haaveilla. Aloittaessani aikoinaan blogin pitämistä ajattelin vain laittavani itselleni kuvia tekemistäni käsitöistä. Matkan varrella vastaani on tullut monta mielenkiintoista projektia, joissa olen saanut olla mukana. Yhteydenotto Eiran Langat - liikkeestä oli minulle hyvin mieluinen. Kyllä se sydän hieman heitti volttia, kun tajusin heidän haluavan minun suunnitteleman ohjeen omaan lehteensä. Yksi salainen haaveeni toteutui aivan odottamatta.

20 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! Ja ei ole todellakaan menty sieltä mistä aita on matalin. Hienoa!! Mitä apuvälineitä käytät suunnittelussa?

    VastaaPoista
  2. En sen kummempaa kuin lyijykynä, kumi, ruutupaperi ja laskin. Ihan perinteisillä mennään. Minulle vain tulee ensin mielikuva mallista ja sen jälkeen ryhdyn piirtämään, kummaamaan ja piirtämään...

    VastaaPoista
  3. Siis aivan ihanat. Tiedätkö saako tuota lehteä netistä tilattua mistään?

    VastaaPoista
  4. Klikkaa tuota alussa olevaa linkkiä Eiran Langat -sivuille. Sieltä oli linkki ainakin uutiskirjeeseen ja uusiin ohjeisiin. Tämä lehti ei ole vielä ilmestynyt, joten jokunen viikko pitää vielä odotella.

    VastaaPoista
  5. Eipä ihme että ottivat sinuun yhteyttä, olet sinä semmoinen mestari. Onneksi olkoon taas niin kauniista mallista.

    VastaaPoista
  6. Todella upeat sukat olet suunnitellut! Täytyy tuo lehti ehdottomasti saada käsiinsä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat sinä olet suunnitellut!
    Ja onnea tuosta kivasta sattumasta. Haaveilla on taipumus toteutua :)
    Tuo lehti on minunkin saatava sitten aikanaan.

    VastaaPoista
  8. Kovin ovat kauniit nuo sinun sukkasi ja jotenkin aivan sinun näköisesi! Elämme jännittäviä aikoja... :D

    VastaaPoista
  9. Ihanat. Kunpa tuon lehden bongaisin reissuillani miekii jostain.

    VastaaPoista
  10. Kauniit on sukat, todellakin.
    Onnea ohjeen julkistuksesta!

    VastaaPoista
  11. Aivan kertakaikkisen upeat. Nyt vain pitäisi jostain saada tuo lehti käsiin!

    VastaaPoista
  12. Todella ihanat sukat olet suunnitellu. Mahtavaa :)

    VastaaPoista
  13. Ai joko näistä sai blogata? Mie kuvittelin et piti odottaa siihen lehden varsinaiseen ilmestymiseen asti ;) Komiat on!

    VastaaPoista
  14. Ihanat! Itsellä on juuri nyt puikoilla elämäni ensimmäiset kirjoneulesukat. Haastetta on huomattavasti enemmän kuin lapasissa, joita on tullut aiemmin tehtyä.

    VastaaPoista
  15. Onnea! Sukat ovat kauniit ja hieno pohja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.