keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pitkä odotus

Lupasin viime vuoden loppupuolella kutoa halukkaalle toiveidensa mukaiset lapaset. Toiveena oli palmikkolapaset ja värivaihtoehtona oli musta. Vietin tuntitolkulla etsien netistä palmikkolapasten mallia, joka olisi ollut minusta tarpeeksi hyvä kudottavaksi lapasten saajalle. Mutta ei sitä vain osunut kohdalle. Palmikkolapasia ei kovin montaa vaihtoehtoa löydy. Sitten tuli monta mutkaa matkaan kevään mittaan, mutta aina silloin tällöin yritin etsiä sopivaa mallia. Sellaista ei sitten kuitenkaan tullut vastaan, joten päätin suunnitella mallin lopulta itse. Kutominen sinänsä oli vain muutaman päivän projekti muiden töiden lomassa, mutta tämä suunnittelu vei aikaa. Nyt voin esitellä lapaset täällä, kun tiedän niiden olevan vastaanottajalla ja hän taisi tykätä niistä. Onneksi jaksoi odottaa hermostumatta. Tässä kuvassa lapasten väri on lähellä oikeaa. Tiedättehän tuon mustan vaikean kuvattavuuden.
Näissä ylivalotetuissa kuvissa taas kuvio erottuu selkeämmin. Lanka oli miellyttävää kudottavaa ja tykkään tästä. Siitä neulepinta on tasainen ja kaunis. Sellaista tarvitaan palmikkoneuleisiin. Teen varmasti ohjeella muitakin lapasia, sillä tästä tuli hyvin käteen istuva. Näyttää kapealta, mutta palmikkoneule vetää aina neuletta kasaan. Kavennusten kanssa pähkäilin jonkin aikaa, että sain tuon reunakuvion kiertämään lapasen reunaa pitkin. Mutta onnistuihan sekin lopulta. Minusta tuntuu, että lapasten saaja tykkäsi näistä. Pitkä hänellä ainakin oli odotus.
Malli: Odotus, Tarjalle, by Kardemumma
Lanka: Marks & Kattens Superwash Safir, musta, 65 g
Puikot: KnitPro 3.

4 kommenttia:

  1. Hienon näköiset!! ☺

    ♥ Julkaisetko ohjeen ♥ ????

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit lapaset, aivan varmasti lapasten saaja tykkää ja osaa arvostaa lahjaa. Taitavaa suunnittelua.

    VastaaPoista
  3. Hyvää kannattaa odottaa. Todella kauniit ja väri on upea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.