torstai 27. huhtikuuta 2017

Lumista vappua odotellessa

Kevät keikkuu ja lunta satoi eilen melkoiset määrät. Ei uskoisi, että ollaan vappua ottamassa viikonlopuna vastaan. Lisää luntakin on luvassa. Sukkien kutominen ei todellakaan ole mennyt jäihin näissä keleissä, vaan edelleen voi takkatulen loimussa istua ja kutoa. Puutarhahommiin ei ole nyt hetkeen asiaa. Lumista vappua odotellessa on mukava saada uudet, lämpimät sukat.
Olen joskus Keskisen reissulla tullut ostaneeksi niitä pieniä, 50 g:n Alizen sukkalankakeriä ja otin puikoille kaksi harmaasävyistä. Yhdestä kerästä tulee mukavasti yksi miesten sukka, joten lähes kaksi kerää näihin kului lankaa. Raitojen tasaamiseen pitää aina varata jonkin verran. Yritin ensin kutoa sukkia niin, etten olisi kohdistanut raitoja, mutta minun luonteella se meni purkuun ja piti etsiä keristä vastaavuudet.
Sukkia oli mukava kutoa ja ensimmäinen kärkikavennus tulikin hieman pitkä. Jälleen purkuun ja huomattavasti kerroksia sukan lavasta pois. Millään ei tahdo oppia, että mieheni jalka ei ole mikään valtava, vaan kapealestinen 42, jossa jalkaterä tule tehtyä äkkiä. Silmukoita minulla oli 72 eli 18 puikolla. Tämä oli jotenkin ohuen oloista lankaa verrattun Alizen Supersoc 100-lankaan, joten loin tavallista enemmän silmukoita. Sukista taisi tulla hyvin mieleiset, kun ovat juuri sopivat lukuisten säätämisten jälkeen.
Aloitin näitä ensin itselle ja kirjoneuleena valkoisen langan kanssa, mutta niin vain niistä tuli kuitenkin lopulta mieheni sukat lukuisten purkamisten jälkeen. Säätäminen kyllä kannatti.

Malli: Kardemumman ohut perussukka, koko 42
Lanka: Alize Superwash, väri 3555, 80 g
Puikot: Prym bambuiset nro 2,5

3 kommenttia:

  1. Sukkia minäkin teen. Lunta tullut, jotenka lämpöisiä sukkia tarvitaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanat sinisävyiset sukat. Villasukat on parhaillaankin jaloissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat minullakin jalassa, yötäpäivää nykyisin, kun on niin koleaa tämä kevät. Parhaimmat sukat!

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.