sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lakeuden ruska

Ulkona edes joku pensas näyttää vaihtavan tänä syksynä väriä. Virpiangervo on tyypillisessä ruskavärissä tänne. Ei kovin loistelias, paremminkin hieman ruskeankeltainen. Moni muu pensas tai puu on vihreänä tai pudottanut lehtensä. Tänä vuonna on kummallinen syksy, sataa vain. Kauniita ruskapäiviä ei ole juuri laisinkaan.
Lakeuden ruska -huivi lähemmässä tarkastelussa mallin päällä. Villakangastakki syksyisessä tuulessa tuntui vallan mainiolta varustukselta.
Ihan mukava siitä tuli. Huiveja on tehty niin paljon maailmassa, että tuskin enää uutta ideaa löytää. Mutta en ainakaan itse ole tehnyt aikaisemmin tämmöistä. Malleja on kiva suunnitella ja tehdä. 

9 kommenttia:

  1. Kaunis huivi! Se on kyllä totta, että aivan uutta ideaa on vaikeaa keksiä. Vasta keksin mielestäni hyvän huivi idean, mutta ennen kuin ehdin aloittaa sitä löysin Ravelrysta hyvin samantapaisen mallin.

    VastaaPoista
  2. Onpa tosiaan kaunis! Hyödyllinen lämmike hartioilla.

    VastaaPoista
  3. Kyllä onkin kaunis! Tuo värikin passaa syksyyn (ja talveenkin) oikein mallikkaasti!

    VastaaPoista
  4. Makee, miellyttää jopa minuakin joka on tosi nahkeesti suhtautuva pitsineuleisiin. Eli hieno on huivi, aikuisten oikeesti :-D Jopa minä voisin kääriytyä tuohon. ( oikeesti suhtaudun jotenki epäilevästi pitineuleisiin, mutta epäileväinen mieleni tykkää tuosta huivista.)

    Neulomisen riemua,

    -siperoinen-

    VastaaPoista
  5. Herkän suloinen huivi, niin pehmoisen näköinen :)

    VastaaPoista
  6. Aivan hana huivi sopisi vaikka Prinsessalle :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis huivi! Ja niin kätevän tuntuinen kiinnityssysteemi. :)

    VastaaPoista
  8. Saisiko tähän ohjetta/mallikertaa vaikka ihan korvausta vastaan? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.