Sivut

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kolmen kopla

Kolmet valmiit lapaset tai rasat, kuten täällä päin sanotaan. Yhdet vähän arkisemmat ja kahdet hienosteluun. Voi niitä arkenakin käyttää. Käväisin eilen Pyhäinpäivänä mieheni seuraksi Tampereella. Hänellä oli joku työkeikka ja lähdin seuraksi matkoille. Kolme tuntia odottelin häntä perillä, eikä aika käynyt pitkäksi, kun oli tuttu koppa mukana ja lankaa. Pääsin vielä istumaan telkkarin läheisyyteen, niin mikäs siinä oli odotellessa. Yksi työtapaturmakin minulle sattui, kun yksi bambupuikko murtui vanhuuttaan, mutta onneksi oli varakappaleita mukana.
Olen joskus kokeillut kuvion sijoittamista lapasissa toiseen reunaan kutoessani vauvasettejä. Nyt kokeilin samaa aikuisen kokoisissa lapasissa leveämpänä kuviokertana ja ihan hyvältähän se mielestäni näyttää. Kannattaa kokeilla aina jotain uutta.
Lanka: 7-veljestä vaalea sininen, 67 g
Malli: peruslapanen, johon kuvio sivuun
Puikot: ranne 3, kämmen 3,5 babuiset
Lanka: 7-veljestä terra, 77 g
Malli: peruslapanen, kuvio sivussa.
Puikot: ranne 3, kämmen 3,5 babuiset
Lanka: 7-veljestä Polkka kerän loppuja, 58 g
Malli: peruslapanen.
Puikot: ranne 3, kämmen 3,5 babuiset

Polkka osoittautui kerän lopussa melko ohkaiseksi langaksi. Onneksi sitä ei ole enää kovin paljon jäljellä. Ovat olleet paksuudeltaan hyvin erilaisia nuo minulla olleet Polkka kerät, vaikka samaa värjäyserää ovatkin olleet keskenään. Joulumyyjäiset lähestyy, joten hyvä olla vähän lapasia varastossa.

15 kommenttia:

  1. Hienoja. Katsoin niitä jo siellä Tumpputuvassa kun laitoin omani sinne just äsken. Voitko laittaa sähköpostisoitteesi minulle virveriikka@gmail.com? Voisin lähettää sinulle postia.

    VastaaPoista
  2. Edell.kommentissani just koristeista kirjoitin niin tämänkin kun muistaisin: toiseen reunaan.
    Kivoja lapasia taas. Hyvä se on joutilas aika käyttää kutomiseen tms.

    VastaaPoista
  3. Tuo reunaan sijoitettu neulepinta ei ole oma ideani, vaan minäkin sen joskus olen jossain nähnyt, mutta onneksi muistinsopukkaan oli jäänyt idea muhimaan.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kauniita ja lämpimiä lapasia. Tai tumppujahan ne onkin!

    VastaaPoista
  5. Oi, onpas kaunita ♥
    Tosi hieno ajatus laittaa kuvio toiseen reunaan. Eipä ole tullut itselle mieleen...täytyy heti kokeilla seuraavissa vanttuissa ;))
    t. Marja

    VastaaPoista
  6. Hienoja lapasia! Minuakin alkoi kiehtoa tuo kuvio toisessa reunassa :) Eipä ole tullut pieneen mieleenikään... Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  7. Hieno kolmen kopla! ;) Kivalta näyttää, tuo epäsymmetrisyys pintakuvioinnissa. Minä olen aina laittanut vain keskelle kämmenselkää, mutta nytpä taidan painaa tämän idean muistiini.

    VastaaPoista
  8. Hieno trio!
    Tuo käyttämäsi pintakuviointi on kivan näköinen.
    Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Kylläpä on kauniita lapasia, kuten edellisissäkin postauksissa.

    VastaaPoista
  10. Kaunis kolmen kopla! Kuvio sivussa on hieno:D

    VastaaPoista
  11. Tosi kivan näköinen tuo koristeraita. Helppo ja kiva varmana tehdä, ja hienostuneen korea katsella.

    VastaaPoista
  12. Löysin blogiisi tänään, ja olen viettänyt hyvän tovin neuleitasi ihaillen! Todella kauniita ja huolella tehtyjä töitä.

    VastaaPoista
  13. Tosi kauniita! Kiva idea tuo kuvion laittaminen reunaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.