Vaikka olen pitänyt kesälomaa käsitöistä ja tehnyt puutarhatöitä, on jotain valmistunut kesänkin aikana hissukseen. En toki ole käsitöitä unohtanut, mutta myös toinen rakas harrastukseni vie aikaani kesällä. Puutarhassa hommailu on se kesäajan harrastukseni, joka vie aikaa ja on se kesän käsityöni.
Tässä lähinnä nutrianruskea toukkapussi vauvalle. Lanka näyttää kovin harmaalta kuvissa, mutta on todellisuudessa hieman ruskeampaa. Jäipä hassusti nuo silkkinauhat tuohon päähän. Pussi on iso tuolle mallina toimivalle vauvanukelleni, joka on oikeaa vauvaa pienempi. Lankana on Dropsin Karisma ja ohjetta olen hieman mukaillut Kerinlehden vauvan pussista.Samalle vauvalle tein Dropsin Baby Merinosta ihanan pehmeät tumput ja sukat. Nämä valmistuivat jo ennen tuota toukkapussia. Väritoiveet tulevan vauvan äidin toiveiden mukaiset. Aivan yksi kerä ei Merinoa riittänyt, vaan pikkuisen piti ottaa toisesta kerästä apua, että sain nämä valmiiksi.
Mukava setti pienelle tulokkaalle. Langat olivat ainakin ihanan pehmoisia kutoa. Kesällä vain lämpimien lankojen käsittely on aina hieman nihkeämpää kuin talvella.
Malli: Beibi-tuubia mukaillen tehty
Lanka: Drops Karisma, väri 55, 198 g
silkkinauha omista varastoista
Puikot: Addit nro 4 pyöröt ja puikot.
Malli: Junasukka ja siitä tumput
Lanka: Drops Baby Merino, 03, 52 g
Puikot: Bambut nro 2,5