keskiviikko 31. elokuuta 2011

Pienelle lämmintä

Kokeilin uutta mallia vauvansukkiin ja -lapasiin. Sukat valmistui mukavasti odottaessa tyttöä lentopalloharkoista. Lapaset sitten myöhemmin, toinen vasta tänä aamuna. Mukava kutoa välillä jotain pientä ja nopsaa valmistuvaa. Lanka oli ihanan pehmeää ja herttaisen väristä.

Lanka: Drops Baby Merino, 100% merinovillaa, konepestävä,  meni 40 g.
Malli: Oma, 40 silmukkaa kummassakin.
Puikot: 2,5 bamubuiset

tiistai 30. elokuuta 2011

Kutojia

Aamukasteisessa puutarhassa on lukematon määrä hämähäkkien ahkerasti kutomia seittejä. Niitä ei niin aurinkoisella ilmalla näe, mutta kasteen koristeltua ne vesipisaroin tulevat esiin. Ahkeria nuo hämähäkit kutomisissaan. Tai sitten niillä on ollut julkikutomispäivä tai neulekahvila ja tuotteita on syntynyt.
Yhdestä eurolla ostamastani Puro Batik kerästä sai melkein kaksi sytomyssyä. Painoa näillä on isommalla 51 g ja pienemmällä 48 g. Pienemmän huipulla viimeiset kavennukset piti tehdä jo jollain muulla suurinpiirtein sopivalla langalla. Vähää vaille nimittäin loppui kerä ja etsin sitten lähinnä sopivaa vihreää puuvillaa kaveriksi muutaman kerroksen verran. Näissä raitapipoissa tuo ei edes haittaa. Vai huomasiko moni heti kuvasta, että jaa, sillä on lanka loppunut kesken?

maanantai 29. elokuuta 2011

Kohtaamisia blogistaniasta

Tein tämän myssyn illalla mökillä ja juuri ja juuri muistin sen aamulla kuvata ennen lähtöämme kotiin. Kotimatkalla minulla oli sovittu tapaaminen Lankapirtin Matleenan kanssa ja myssyllä oli kiire pussiin, jonka aioin Matleenalle jättää toimitettavaksi eteenpäin. Tämä oli järjestyksessä 29. sytomyssy ja painoa oli 48 g.  
Matkalla mökiltä Matleenan luo kudoin tämän myssyn. Siihen käytin beesin kerän kokonaan, edellisestä myssystä jääneen vaaleanpunaisen sekä kaksi mukanani ollutta puuvillalankaa melko loppuun. Minulla oli pieni tinki tämän myssyn kanssa. Oli nimittäin 30. myssy ja aion saada sen valmiiksi ja samaan pussiin muiden kanssa ennen tapaamistamme Matleenan kanssa. Myssy valmistui noin 30 km ennen tapaamistamme ja sain huokaista helpotuksesta. Kuvasin myssyn autossa ja näin jäi sekin muistoihin. Samalla pysähdyksellä punnitsin myssyn, sillä olin pakannut pienen vaakani mukaan tavaroihin. Painoa myssyllä oli 52 g. Tämäkin myssy ehti muiden mukaan ja lähtevät Rovaniemelle asti.
Matleenan kanssa juttu luisti ja olisimme tarinoineet varmaan pitkäänkin. Nyt vain ihan pikaisesti tapasimme ja hieman ehdimme kahvikupin äärellä jutella. Samalla sain täydennystä myssylankoihin. Koko puuvillavarastoni oli käynyt melko vähiin myssyjä tehdessä. Sainkin Matleenalta uutta lankaa uusia myssyjä varten. Lankoja on tullut lahjoituksina ja myös Tainalle kiitos näistä. Uusia myssyjä varmasti valmistuu kaikista! Toimitan niitä taas Matleenalle mökkireissuilla. Yksi kuvassa oleva lankakerä onkin jo vajaampi kuin mitä sen sain...
... sillä matkalla Matleenalta kotiin kudoin jo tämän myssyn. Lankaa meni 48 g.
Ja seuraava on jo puikoilla ennen kuin kotiin ehdittiin.

Suuret kiitokset Matleenalle ja hänen perheelleen vieraanvaraisuudesta kahdelle kulkurille!

Olen monesti muuten törmännyt lukemissani blogeissa tuttuun etunimeen, Paula. Minä olen siis Kardemummantalon Paula. Nimi on minun ympäristössäni ollut melko harvinainen, enkä ole oikein tottunut kaimoihin. Käsityöblogeissa nimi esiintyy kuitenkin monessa blogissa ja on kivaa, että minulla on etunimikaimoja näissä ihanissa blogeissa.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Lippua, lappua, kerroskakkua

Pistäydyimme mökillä. Reissuun pakkasin korin täyteen kaikenlaisia käsityö- ja askartelutarvikkeita. Aikomuksena oli tehdä loput puuvillat myssyiksi sekä askarrella niihin lappuset, joissa olisi tiedot tuotteesta. Aika ei mökillä pitkäksi tullut. Päin vastoin, meinasi loppua kesken.
Mökillä keittiön pöytä olikin välillä vallattuna askartelulle. Jokaiseen näistä 28 myssytä piti tehdä oma lappusensa. Osa langoista oli kyllä mysteeri, joten eipä niihin oikein lappua saanut. Puuvillaa langat kuitenkin oli, mutta niissä joissa oli vyöte, oli kyllä pesulämpötilat laidasta laitaan. Meneppä siinä sanomaan sitten tuiki tuntemattomasta puuvillasta, missä sen saa pestä.
Myssyjen kokoontumisajo oli mökin terassilla. Monta pinoa näistä saatiin aikaseksi. Mutta mukava tästä projektista oli ottaa yhteiskuva ihan muistoksi ennen kuin myssyt matkaavat eteenpäin. Monta joutoaikaa on käytetty hyödyksi ja samalla tehty jonkun muun päivää edes vähän paremmaksi kaikesta ankeudestaan huolimatta.
Myssyistä rakentui melkoinen kerroskakku. Aikamoinen pino kaikenkaikkiaan. Enkä usko, että ne tähänkään jäävät, mutta välillä teen rinnalla vähän muutakin. Minulla vain pakkaa olla tämmöisiä projekteja, kun johonkin intoudun, niin sitä tulee monta, monta kappaletta peräkkäin. Onneksi nämä ovat silti olleet melko pieniä töitä yksittäin.

lauantai 27. elokuuta 2011

Keränlopuista kasattua

Suuren kirpputorisaaliin viimeisistä samanpaksuisista keränlopuista sain kudottua nämä kaksi sytomyssyä. Kudoin näitä automatkalla ja puolessa välissä matkaa oli pakko lopettaa, kun sateisesta illasta johtuen tuli pimeä niin aikaisin. Lohenpunainen oli vielä helppoa tehtävää, lankaa oli, vaikka usemmalta kerältä jouduinkin ottamaan. Mutta tuo raitamyssykkä tehtiin melkein pimeässä, yrittäen jakaa langat mahdollisimman tasan. Ehjiä keriä vielä muutama on jäljellä tuosta löytämästäni puuvillakilosta. Painoa näillä myssyillä on tuolla lohenpunaisella 51 g ja raitaisella 54 g.

perjantai 26. elokuuta 2011

Puuvillalangat vähissä

Puuvillalangat rupeavat olemaan vähissä. Tähän myssyyn meni lankaa 61 g. Viininpunainen ja valkoinen on nyt loppu. Samoin tuo yksi vaaleanpunainen kerä, joka on tämän myssyn alussa. Tämä myssy on järjestyksessä 25. myssy. Kaikki tehty tässä kuussa.
Ja sitten myssy, joka vei tämän vuoden langan kokonaiskulutuksen yli 9 kilon. Tarkka luku on 9 kiloa ja 20 g. Tämä on yksi isoimmista myssyistä, mitä koukulta on valmistunut. Mallikin totesi tämän olevan iso, mutta varmasti tälle pitäjä löytyy. Painoa myssyllä on vain 52 g, ja yksi kerä lankaa meni. Viimeiset viininpunaiset nöttöset käytettiin koristeihin. Minun puuvillalangoissa on hallitsevana värinä näyttänyt olevan vähän naiselliset värit, punaista ja keltaista. Mutta sellaisia on tehty, mihin on lankoja ollut. Tämän kuun kirppissaalikset on näihin myssyihin käytetty melko hyvin. Montaa kerää ei ole enää jäljellä ostoksista. Ainakaan myssylankoja.

torstai 25. elokuuta 2011

Auttavia käsiä

Tarvitsen usein auttavia käsiä näissä kuvaustouhuissani. Monessa myssykuvassa tai neulekuvassa vilahtelee kuvausassistenttini, omat kaksostyttäreni, tumma ja vaalea. Tällä kertaa auttavaksi kädeksi sain heistä sen tumman.
Sytomyssyjä on jälleen uusia valmiina. Nyt nämä kolme sinikelloa. Koska väri on ehkä myös miehille sopiva, en kovin koristeita näihin laittanut. Jokainenhan voi toki halutessaan laittaa minkälaisen merkin tai korun haluaa. Näihin kului kaikki kolme sinistä Brilla-kerää, valkoisella jatkoin aina kerän loputtua. Painot ovat 59 g, 60 g ja 61 g, yhteensä siis 180 g
Myssy oli väljä kuvausapulaiseni päässä, mutta ehkä tästä jotain kuvaa saa, millainen se on.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kaksin kappalein hyväntekeväisyyteen

Hetken vielä näitä tulee. Viimeinen myssy näistä keltaisista langoista virkattuna. Näyttää kyllä tässä kuvassa jotenkin oudon väriseltä. Tämä oli järjestyksessä jo 20. myssy, jonka olen tehnyt sitten heinäkuun lopun, kun Kyhäily loppui. Näiden lisäksi on elokuussa tullut tehtyä kahdet kirjoneulelapaset sekä lisäksi ne kaikki marjastukset ja mehunkeitot. Painoa myssyllä tasan 50 g.
Tällä kertaa langaksi valikoitui edellisestä kirpparilöydöstä tuo harmaanvihreä kerä, joka meni tähän kaikki. Lisäsin reunaan valkoista lankaa suuresta saaliistani kirpparilta. Edullinen myssy ja hyväntekeväisyyteen tämäkin menee. Myssyyn meni lankaa 57 g.

tiistai 23. elokuuta 2011

Pääasiaa

Jos joku on mainio telkkarineule niin nämä ihanat myssyt. Näitä syntyy ja paikalla ja ajalla ei ole väliä. Tähänkin myssyyn käytettiin heti aloituksessa ensimmäinen lanka loppuun kahdella kerroksella, se mitä jäi, kirjottiin varreksi valmiiseen myssyyn. Ruskealla tehtiin niin paljon kuin täysiä kerroksia tuli ja lopusta tuli vielä yksi ympyrä koristeeksi. Lopulta siirryttiin vaaleanpunaiseen, jota tähän meni toista keränloppua. Siitäkin ympyrä sekä yhdestä pienestä beesistä keränlopusta. Näin kaikki langat tulee käytettyä viimeistä senttiä myöden. Lankaa tähän myssyyn kului 58 g.

maanantai 22. elokuuta 2011

Kaverukset

Tämä perinteinen Körttirasa oli niin mukava tehdä, että tein toiset heti perään. Tällä kertaa kokeilin pohjavärin vaihtoa ja sen vaikutusta ulkonäköön. Kuvioväri on samasta kerästä kuin aikaisemmissakin. Lanka näissä teetee Pallas ja Silja, 63 g, puikot 2,5 bambuiset. Valmistuivat vain vähän hitaanlaisesti tässä muiden syystöiden lomassa.
Tässäpä nämä kaverukset. Paljon tuo pohjaväri vaikuttaa ulkonäköön, vaikka muuten lapaset ovat samanlaiset. Jostain syystä ohjeissa tuo peukalon paikka on minusta hirmu alhaalla, johtunee varmaan langan paksuudesta. Tein itse kuviokertaa ylemmäksi ja tuli mielestäni parempaan paikkaan. Kuvioita jatkoin sitten niin kauan että lapanen oli sopivan mittainen. Näissä kohdin en ohjetta noudattanut, silmukkamäärä ja kuviot ovat ohjeesta.
Muutamia kukkia on vielä pihassa. Sinipallo-ohdake kukkii vielä hienosti ja jotenkin sykähdyttävä säihkyvässä sinisyydessään.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Nämä eurolla

Yllättävä lankatarjoilu oli eilisellä kirpparikierroksellani. Useampi pussi lankaa oli, mutta valitettavasti puretusta langasta pyydettiin uuden langan hintaa. Joitain ihan koskemattomiakin keriä oli tyrkyllä, mutta Nallet eivät nyt jaksaneet innostaa. Varsinkin kun niitä löytyy vielä omistakin kaapeista samoja kukkaketoja. Mutta sitten löytyi yksi mielenkiintoinen pussi. Tämä kaikki tarjottimella oleva kevensi kukkaroani euron verran. Sanoisin, ettei hullumpi kevennys. Tuo sinisten välissä oleva harmaa keräkin on tuota Brillaa. Oikean alakulman sininen kerä tuli, kun purkasin pussissa olleet kaksi resoria. Nyt se lanka on kuivumassa. Oikaisin ja tuli siisti, suora lanka. Ainoat, joille vähän huonosti keksin vielä käyttöä on nuo kaksi mustaa mohairlankaa, mutta siinähän ne tulivat kaupanpäälle.

lauantai 20. elokuuta 2011

Laukkutöitä

Syksyn kiireet, mehustus ja koulun alkaminen tuntuvat vievän nyt voimat. Hiljakseen olen ehtinyt tehdä käsitöitäkin palan matkaa välillä. Valmistuneita on nämä myssyt. Muutakin olen tehnyt, mutta niistä sitten, kun valmistuu. Välitöinä ja matkoilla minulla on kulkenut tämmöisiä myssyjä laukkutöinä. Helppoja kuljettaa mukana. Lankaa näihin kahteen kului 98 g
Eilen kävimme poikani valatilaisuudessa ja matkoilla valmistui kaksi myssyä. Toinen noista keltaisista ja tämä ruskeista langoista kerätty. Tähän myssyyn meni ensimmäisen keltaisen kerän loppu, sitten tuo vihertävänruskea ja beessi kerä. Tummaa kerää jäi yhdistettäväksi vielä johonkin myssyyn. Tämä myssy vei lankaa 46 g.
Myssylankoina tämä edullinen löytöni sekä toinen kirppislöytöni puuvillalankoja. Yhdestä keltaiseta tulee aina myssy ja hieman jää. Noita muita on vielä reilummin jäljellä.

tiistai 16. elokuuta 2011

Lisää oppia

Tänään alkaa meidän paikkakunnan koulut. Tytöt aloittaa lukion ja niitä kirjoja tässä on etsiskelty sieltä ja täältä. Omaan oppimateriaaliini kuuluu nykyisin vain käsityökirjoja ja puutarhakirjoja. Unohtamatta muuten Aku Ankan taskareita iltalukemisena. Nämä kaksi Mary Oljen kirjaan hankin vähän kiertoteitse. Olivat tarjouksessa Juju-kerhossa. Vaan en ole sen jäsen ja näitä varten en viitsinyt liittyäkkään. Laitoin viestiä tutuille, että kuka on kerhossa ja kenen kautta saisin tilattua nämä itselleni. Johan onnisti ja sain kirjat. Vielä en ole ehtinyt kuin selaamaan näitä läpi.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Markkinoilta

Markkinat ovat tältä vuodelta ohi. Paikalla oli 115 myyjää, joilla paljon ihania käsitöitä. Meidän kahvikojulla jonoa piisasi ja nyt on väsynyt olo.

lauantai 13. elokuuta 2011

Värikkäät körttirasat

Jostain löytyi se pieni tovi, että sain nämä lapaset valmiiksi. Haaviston kirjasta nro 5 Körttirasat. Vaikka ulkona on nyt lämmintä, niin aamuisin meillä on ollut sellaista 4 astetta vain. Ei mikään turhan lämmin enää. Äkkiä se siitä vielä viilenee.
Lankana näissä Silja ja teetee Pallas. Lankaa meni 68 g yhteensä. Mukavat tehdä ja malli yllättävän helppo. En edes prässänyt näitä millään lailla vaan ovat suoraan puikoilta. Kirjoneuletta on jälleen vaihteeksi kiva tehdä.

torstai 11. elokuuta 2011

Talven varalle


Kun on kesäkuun alusta lähtien ollut melko tarkkaan tiedossa, mitä kutoo tai virkkaa seuraavaksi meinasi olla melko vaikeaa aloittaa jokin muu työ. Meni siinä melkein vuorokausi päättäessä, mihin lankaan puikkoni ensimmäisenä pujotan. Mutta löytyihän se. Viilenevä ilma pisti ajattelemaan, että kyllä se syksy ja talvi sieltä saapuu ennen kuin huomaakaan ja niinpä aloitin lapasten kutomisen. Nämä ovat Haaviston kirjasta malli "Körttirasat". Väritys oli kyllä ohjeessa musta ja harmaa. No, minun katsontani on hieman värikkäämpi.


Talven varalle muutakin. Meidän polttopuut saapuivat. Lämmitämme pelletillä ja juuri äsken purettiin rekkakuormaa pellettisäkkejä pihaamme. Koneilla tuo kävi näppärästi. Apuna veljeni ja isäni. Näillä on kiva lämmitellä sitten kylmemmillä keleillä.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Montako sukkapuikkoa neuloja tarvii?

Yllättäen pääsin täydentämään puikko- ja virkkuukoukkulaatikon sisältöä. Kahdet pyöröpuikot, palmikkopuikko, kolme virkkuukoukkua, sukkapuikot sekä kahdet pyöröpuikot. Kiva lisä välinevarastoon. Kuinka monet sitä oikein tarviikaan? No ei monia, mutta kiva on olla olemassa, kuitenkin. Ja palmikkopuikkoa minulla ei ennestään ollutkaan.
Keltaista puuvillaa. Tästähän saa jo vaikka mitä, kun ovat kaikki samaa erää. Lankaa ei koskaan ole liikaa.
Smarttia lapasiin. Villaa tarvitaan ensi talvenakin. Ihmettelen vain, voiko tämä saalis olla tottakaan. Kaikkien kolmen kuvan sisältö kirpparisaalista eikä mennyt yhteensä 10 euroakaan näihin ostoksiin. Näistä pääsen kohta neulomaan. Aivan kuin ei minulla lankaa olisi, mutta kyllä silloin on ostettava kun oikealla hintaa saa.

Kiitos kannustavista kommenteistanne myssyprojektin edetessä ja maaliin saapuessani. Luulenpa, että jatkossakin myssyjä vilahtelee aina silloin tällöin. Nyt on edessä uudet jutut.

tiistai 9. elokuuta 2011

Mitä syntyi jämistä?

Niistä viimeisistä, ohuemmista puuvillalangoista syntyi tämmöinen myssy. Painoa 42 g Vihreä meni alkuun ja kukan varteen loppulanka siitä. Punainen myös liki kaikki, ehkä kukan vielä saisi, tämmöisen yksinkertaisen, sinisestä myös, sitä ei pitkää pätkää jäänyt. Okrankeltainen samassa pisteessä. Miten tyynni langat voikaan käyttää näihin myssyihin!!! Tämä oli 14. myssy näistä langoista.

Ja viimeisenä tämä oranssi 49 g. Käytin tuon lilan keränlopun omasta koristani, niin jatkui edes viiden kerroksen verran myssyn syvyys. Näin valmistui 15. myssy.


Nyt on kaikki Matleenalta saadut langat valmiina myssyinä. Jäljelle jäi vain  5 g lankaa koko pussin sisällöstä. Myssyjen koot on mitä sattuu ja millainen on mistäkin kerästä tullut. Kuvassa nuo neulotut näyttää pieniltä, kun neule vetää kasaan toisin kun tuo virkkaus tai ihan sileä neule. Ehkä niille pitäjä kaikille kuitenkin löytyy. Sama myssy näyttää hyvin erilaiselta eri henkilöiden päässä. Olen testannut niitä omalla väellä ja yllättäviä eroja on ollut. Joku ei mennyt pienempään päähän millään, mutta taas kaikista suurimmassa päässä näyttikin todella hyvältä. Kokeilemalla siis löytyy aina parhaiten se oma malli.

maanantai 8. elokuuta 2011

Lanka loppuu!

Viimeisiä myssyjä viedään. Lopuista langoista tulee enää sellaiset keräilymyssyt, jos niitäkään. Täytyy varmaan penkoa vähän omia lankoja avuksi, että niistä vielä myssyt valmistuu. Ovat sitten moniväriset, mutta tuskin sekään haittaa. Sitten olen sen lankapussin selättänyt ja myssyt ovat valmiina vietäväksi mökkireissulla. Oranssi myssy on jälleen muunnos siitä samasta myssymallista, jolla projektin aloitin. Lankaa meni 53 g. Viininpunainen lanka oli hieman kovempaa, mutta sai siitä virkattua. Lankaa meni 39 g tähän myssyyn. Kuvasapulaisina toimivissa lasikuvuissa on nuppi päässä, joten nuo myssyjen laet asettuvat vähän hassusti niissä. Eikä se myssy oikeaan kokoonsakkaan asetu. Mutta toimikoot nyt varapäinä.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Leppoista myssyilyä


Lauantain joutohetket sujuivat mukavasti sytomyssyjä neuloessa sateen ropistessa. Eipä tullut marjapuskissa oleilustakaan mitään sadekelillä. Näihin myssyihin jää ihan koukkuun, sillä uusien mallien suunnittelu neuloessa on yllättävän mielenkiintoista puuhaa nyt, kun on vähän saanut itselleen perussilmukkamääriä selville omaan käsialaan sopivaksi. Tämä vihreä on viimeinen Katian Karamelliväreistä. Lankaa ei nimittäin enää ole kuin ihan aavistus. Ei olisi enää kerrosta tullut sillä ja viimeinenkin kerros on kiinteitä silmukoita, että sai sen edes tehtyä. Painoa tälle myssylle tuli 28 g ja taitaa mennä vähän pienemään päähän. Isompaa kun ei ollut enää mahdollista tehdä.


Tämä lanka oli kivaa neulottavaa. Muutin hieman aiempaa myssymallia ja tein vain joka toisen kuviokerran. Muutti tyystin pipon ilmettä. Lankaa tähän meni 37 g. Lankaa on vielä jäljellä, mutta sitä pitää yhdistää jonkun muun kanssa, yksistään siitä ei enää myssyä tule.


Tänä aamuna sitten sain valmiiksi tämän myssyn. Lankaa meni 37 g tähänkin. Valkoista jäi ihan pieni nöttönen, persikkaa vajaa 30 cm pätkä. Tyynni meni nämäkin langat. Se tässä myssyilyssä onkin tosi mukava asia. Ei jää turhia lankoja, vaan ne saa käytettyä loppuun saakka.


Nyt on 11 myssyä neulottu näistä Matleenan antamista langoista. Jäljellä näistä keristä on vasemmalla olevas oranssi kerä ja sen yläpuolella olevaa sinistä, hieman tuota okraa Cataniaa ja tuo viininpunainen kerä.  

lauantai 6. elokuuta 2011

Reilu kilo puuvillaa

Yllättäen lukion kirjojen etsiskely vaihtui lankasaaliiksi. Menin eilen kirpparikierrokselle ihan sillä, että jos sattuisin löytämään lukion kirjoja tytöille. Kaksosille kun niitä pitää melkein kaikkia olla kaksin kappalein, niin pistää vähän etsimään käytettyjä. Jotain kirjaa ehkä saavat käytettyä yhdessä, sillä ovat eri luokilla. Kyllähän minä siellä kirpparilla kirjojakin näin, mutta eivät olleet tyttöjen kirjalistalla. Sen sijaan löydin kaksi pussia puuvillalankoja ja ihan hyvän värisiäkin. Kolmas pussi olisi vielä ollut, mutta oli vähän lilavoittoinen. Kotona sitä piti kyllä vähän harmitella, ettei ottanut. Olisihan siitä voinut tehdä jollekulle muulle tai sytomyssyjä. Oli koko pussi samaa lankaa, Puro Batikkia.
Tässä noiden pussien sisältö. Samaa lankaakin on vähän reilummin, tuota Ahkeraliisaakin 300 g, Tennesseetä kaksi täyttä kerää ja vanhaa Ulpukkaakin on ihan mukavasti. Kaikkiaan näiden kahden pussin sisältö painoi 1 kg 37 g.  Eihän yhtään hullumpi saalis noissa kahdessa pussissa? Harvemmin tämmöisiä eteen tulee sopuhintaan. Nytkin kiersin kaksi isohkoa kirppistä lähikaupungissa.
Olen minä jotain valmistakin saanut. Yhden Sytomyssyn. Löydin kuvausalustankin, jossa tosin päälaki jää vähän oudoksi kuvun nupin takia. Mutta vähän osviittaa. Lanka tässä Schashenmayr Catania ja painoa 52 g.  Tämä myssy vei minun langankulutuksen tänä vuonna yli 8 kilon. Tarkka lukema on 8 kg ja 2 g.

perjantai 5. elokuuta 2011

Sadepäivän haaveita

Talven tuleviin projektiin hankin lankoja reissullamme Tapion kauppaan. Nämä ovat siltä reissulta vielä esittelemättä ja jäi sinne pussiin vielä muutama muukin lankakerä, joista asiaa vähän myöhemmin. Sadepäivä, niin näiden kuvaaminen oli taas kuin talvikuvausta. Pimeää. Kaikki tummat kerät eivät tokikaan ole mustia. Sinisiä, ruskeita ja kolme mustaa. Tämä Pallas on niin mukavaa ja kutittamatonta lankaa, joten tämä sopii hyvin herkkähipiäisten neuleisiin. Ja mitäkö näistä on tulossa. Kirjoneuleita, pääasiasssa lapasia. Silja on hyvin saman paksuista ja siinä oli niin kivat kirjavat värit, joten kokeiluun.

torstai 4. elokuuta 2011

Karamellikaaria

Näytän tekevän kaikkea sarjan. Myssysarja jatkuu vielä vähän aikaa. Paitsi, että hyvinkin puolet tähän tarkoitukseen saamistani langoista taitaa olla tehtynä. Nämä kaksi Katian karamelli -langasta virkattua myssyä valmistui eilen. Nyt valmiita on kaikkiaan seitsemän. Ja ups, virkkaus on vienyt mennessään. Enää en edes etsi ohjeita, vaan vanhasta muistista teen aloituksen ja siitä sitten lähtee milloin minkäkinlainen myssykkä tulemaan. Tuota vihertävää lankaa jäi pari grammaa vähemmän kuin mitä tämä painaa, joten hieman reikäisempänä siitä vielä pienen myssyn saisi, mutta voi olla viisautta yhdistää jonkun toisen kanssa. Vihreällä painoa 33 g ja punaisella painoa 31 g.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Malli omasta päästä

Myssyjä on valmistunut lisää lahjoituslangoista. Oranssi samalla mallilla kuin aikaisemmat, tämä vain yhden kuviokerran leveämpi ja korkeampi. Meni eka kerä loppuun tämän kanssa, 51 g. Sininen on Ulla-neuleesta.Will I be Pretty. Langoissa ollut sininen loppui hieman kesken, mutta jatkettin sitten toisella lisää. Oikeastaan ihan mukavasti juuri tuohon resorin reunaan. Lankaa kului 42 g. Monivärinen on sitten ihan omaa mallia. Kokeilin eri virkattujen myssyjen ohjeita. Mikään ei kuitenkaan oikein sopinut minun käsialaan, lankaan enkä saanut sellaista kuin halusin. Niinpä väänsin sitten oman mallin, jollaisia tosin on varmaan variaatioita jo olemassa pilvin pimein. Lankaa kului 28 g.