Sattuneesta syystä aika moni tuttu on täyttänyt tänä vuonna pyöreitä vuosia ja sukkalahjoja on lähtenyt puikoiltani useammat. Jotenkin tuttavapiirissä on paljon samana vuonna syntyneitä. Tämä malli lähti kokeiluun alkukesällä. Sukkiin innoittama malli on Novitan Kevät 2017 lehdessä malli nro 35. Siinä oli vain tuo pitsikuvio ympäri sukkaa ja aivan sukan kärkeen asti tehtynä. Minusta siinä oli aika paljon pitsiä omaan makuuni. Ajatuksena oli, että tuosta voisi tulla jotain, mutta hieman yksinkertaisempana.
Lopulta sain mallin puikoille omiin silmukoihin ja polvisukkamalliini sopeutettuna. Itse sukat ovat siis oman sukkamallini mukaan tehdyt, siihen tuo pitsi lisättynä, pitsiä jonkin verran muutettunakin kärjessä ja sukat poikkeavat siten tuosta lehden mallista loppujen lopuksi aika tavalla. Milloin malli sitten rupeaa elämään eri sukkamallina? Samoja pitsejähän käytetään todella monissa neuleissa, tuskinpa kukaan pystyy edes enää sanomaan minkään pitsimallin olevan omaansa, kun ne löytyy niin monista eri lähteistä. Vanhatkin pitsikuviot ovat jälleen jokaisen saatavilla netin välityksellä. Niitä vain käytetään eri tavoin, yhdistellen eri pitsejä keskenään, sukan silmukat voivat olla tyystin eri jne. Niistä on varmasti aivan turhaa käydä keskustelua, nauttii vain neulonnasta. Siitä, että joku yhdistelee eri malleja sopivasti ja sitä kautta itse saa uutta inspiraatiota omaan neulontaan.
Jotkut tarvitsevat ihan sanatarkan ohjeen saadakseen samanlaisen neuleen, ei edes pysty käyttämään muuta kuin juuri ohjeen lankaa tai väriä. Oma luomiskyky ei riitä näkemään eri mahdollisuuksia neulepintojen käytön kanssa. Toinen taas muokkaa aina näkemäänsä omanalaisekseen, omaksi mallikseen. Samakin pitsineulemalli voi löytyä monen eri suunnittelijan toteuttamissa neuleissa ja jokainen voi sanoa mallia omakseen. Onhan hän suunnitellut juuri siihen neuleeseen tarvittavat silmukat, kavennukset, neulepinnan asemoinnin, koot jne. Se ei aina olekkaan pikkujuttu, vaan vaatii taitoa ja kykyä saada sopivan kokoiset sukat.
Sukat olivat välillä pitkään jäähyllä muiden töiden joukossa. Malli ikään kuin haki sitä lopullista muotoaan. Lopulta sukat valmistuivat viime viikolla juuri sopivasti eilisiin syntymäpäiväjuhliin.
Sukkia oli vähän vaikea kuvata, kun sopivia jalkoja ei kotosalla ollut. Lopulta kuvat sukista olen saanut ihan sankarin omissa jaloissa tyttäreni kännykällä nappaisemana. Ovat ihan sopivan kokoiset, toivottavasti mieluisat. Väri luonnossa on hieman enemmän lila kuin vaaleanpunainen. Näin nämä sukat jonkun jalassa vasta näissä kuvissa, ja itsekkin ihastuin lopputulokseen. Olivat paremman näköiset kuin osasin kuvitellakkaan. Mallijalat kotona eivät olisi yhtään pahitteeksi.
Näissä sukissa on testauksessa myös Adlibriksen sukkalanka, Socki. Siitä oli miellyttävä kutoa ja se ei ollut laisinkaan syy sukkien hitaaseen etenemiseen. Enemmänkin puutarhatyöt kesällä ja sitten hieman nopealla aikataululla tulleet jotkin muut sukkaneuleet, jotka saivat neuleen pysymään työpöydälläni.
Malli: Auri.
Lanka: Adlibris Socki Dusty Pink, 200 g
Puikot: KnitPro Zing nro 3,25