sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuun ensimmäinen viikko

Joulukuun ensimmäinen viikko hurahti todella nopeasti. Viikkoon mahtui monenlaista: töitä päivittäin, tytön saattelua lentokentälle, himmelikurssi-ilta sekä kuuden tunnin lapsenvahtivuoro.Mitä olen saanut aikaan muina aikoina vähän yli viikossa yli puolesta kilosta harmaata lankaa? Aika monta pitsipalmikkoa kietoutuneina toisiinsa.
Aloitin ensimmäisen sukan perjantaina 28.11. illalla. Paljon en silloin ehtinyt kutomaan. Viimeinen sukka valmistui tänään 7.12. aamupäivällä. Siihen tein melkein koko jalkaterän. Tämän viikon kutomisella taitaa kolme joululahjaa kääriytyä pakettiin kuusen alle. Kaikki kolme paria olivat saman kokoiset, mutta yllättäen puntari näytti niille hieman eri painot. Kaksi paria oli 179 g, mutta kolmas pari painoi 181 g. Mietinkin, että olisiko siinä ollut yksi langanjatkopaikka enemmän. Kaikki kerät olivat nimittäin samaa värjäyserää, mutta voihan tuon verran olla vaihtelua langan paksuudessakin ja puntarin tarkkuuspyöristyksissä.
Aloitin aina seuraavan siitä kerästä, mihin edellinen sukka loppui, joten hyvinkin on saattanut tulla yhteen pariin yksi jatkos enemmän. Kaikkiaan aloitin tusinan verran Maija-keriä näihin. Viimeisestä tuli viimeisen sukan kärkeen kavennukset ja ehkä yksi kuviokerta. Mukavaa oli, että nuo kerät olivat solmuttomia ja juoksivat hyvin.
Kaposilta sukat näyttää, kun siellä ei ole jalka sisällä. Tämä malli istuu hyvin monenlaisiin jalkoihin ja siitä hyvä. Mallikertakin on painunut hyvin mieleen.

Malli: Novitan sukkalehti, Minna Metsänen, koko 38-39 harmaat
Lanka: Gjestal Maija, yhteensä 539 g.
Puikot: KnitPro Karbonz 2,5

13 kommenttia:

  1. Onhan siinä kaunis sukka poikineen!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita sukkia! Tuo on hyvä malli :) Olen neulonut monet sukat tuolla mallilla ja aina vaan se on yhtä nätti :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania lahjasukkia. Tuo himmelikurssi kuulostaa kivalta, tuliko vielä valmista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himmelikurssilla tehtiin pilleistä tällä kertaa sellainen aika simppeli tähti, jossa oli 18 osaa yhdistettävänä. Hyvin valmistui. Olen joskus tehnyt oljistakin himmelin, joten homma oli ihan tuttua, materiaali oli vain nyt erilaista.

      Poista
  4. Ihanat sukat! Saajat ovat todella onnekkaita :-)

    VastaaPoista
  5. Huh, mikä määrä palmikonkiertoja! Kovin ovat kauniita sukkia!

    VastaaPoista
  6. Herranjessus mikä vauhti! Viikossa kolmet tällaiset pitsisukat, joissa varttakin riittää ja riittää? Mahdoton tahti sinulla puikoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vähän yli viikko, kun jo pe aloitin ja su sain tehtyä. Kotona ei ollut paljon väkeä, joten selvisi simppeleillä kotihommilla.

      Poista
  7. Kylläpä olet neulonut vauhdilla jälleen! Tätä sukkamallia ihastelen aina, omallakin "nää haluan tehdä" -listalla nämä ovat ehdottomasti :-)

    VastaaPoista
  8. Ihania! Vielä joskus miekin nämä teen itselleni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.