perjantai 30. elokuuta 2013

Hyväntuulen lapaset

Sukkiin välillä pientä taukoa ja puikoilla viihtyi nämä pöllölapaset. Kokeilin tällä kertaa paksumpaa lankaa kuin edellisissä ja toimii näinkin. Pöllöt ovat mukavia kutoa ja tuskin jäävät jälleen ainokaisiksi. Ohje on Ravelrystä ja näyttää olevan hyvin suosittu ohje kaiken kaikkiaan.
Fuksia lankakartoissa on muuten yllättävän harvassa. Kovin monesta lankavalikoimasta siedettävään hintaan ei tätä juuri löydy. Ainakaan sellaisista lankakaupoista, jotka olisivat minun tavoitettavissa. Pöllöjen väriä löytyi puutarhasta pallokrysanteemeista ja jotain sävyjä oli näissä tuoksukurjenpolvissakin. Kovasti syksyn värejä vain on tullut nopeasti pihaamme. Kyllä se talvi on tulossa ja kohta tarvitaan lämmintä käsiin ja varpaisiin, vaikka päivät ovatkin vielä kauniita.
Ja kyllä, ne löytyy, pöllön pyrstösulkiakaan ei ole unohdettu! Tämän kuvion asettuminen lapasiin on minusta mainio. Näistä lapasista tulee aina hyvälle tuulelle.
Malli: Horation and Oren (Rav), lasten koko
Lanka: Viking Ville, nutrianruskea ja fuksia, 68 g
Puikot: 2,75 ja 3

torstai 29. elokuuta 2013

Sukat pehtoorille

Vielä yhdet raitasukat pehtoorille. Tarviihan se miesväkikin raitasukat, jos kaikilla muilla perheessä jo on sellaiset. Näissä edelleen lankana Novitan 7 veljestä. Edellisiin poiketen näissä ei ole lapaa raidoitettu, vain sukan varsi.
Malli: oma raitasukka, koko 43, 52 s.
Lanka: Novita 7 veljestä, tumma ja vaalea harmaa, 133 g
Puikot: KnitPro 3,25
Olen kutonut nyt viidet raitasukat lähes peräkkäin. Yhdet vähemmän raidalliset taisivat valmistua ensimmäisten jälkeen, mutta sitten onkin ollut pelkkää raitaa tämä elokuu. Seuraavaksi taidankin siirtyä vähän toisenlaisiin neuleisiin, vaihtelun vuoksi. Vaikka tämä raita kyllä koukuttaisi kummasti. Sukat valmituu kuin salaa raitojen edetessä.
Tässä vielä koko raitaperhe yhteiskuvassa. Nyt pakkaan nämä samaan laatikkoon ja lähetän eteenpäin. Toivottavasti vastaanottaja tykkää, kun paketista avautuu tämä näkymä. Minusta ainakin itsestäni olisi ihana saada tämmöinen määrä sukkia.

tiistai 27. elokuuta 2013

Luumusukat

Olen juuri säilönyt 10 litraa näiden sukkien sinisen sävyisisistä luumuista tehtyä hilloa. Aivan ihanaa herkkua. Talvella hyvää puuron kanssa. Tähän aikaan vain rupeaa jo tyhjien pakasterasioiden kaappi olemaan tyhjä. Jäljellä on vain rasioita ilman kansia ja kansia ilman rasioita. Mutta sain kuin sainkin kaikki pakastettua. Vielä olisi edessä omenoiden säilöntää ja sitten tämän syksyn säilönnät on tehty.
Kaikkien syysypuuhien välissä valmistuu aina hiljakseen jotain pientä käsityötä, tällä kertaa siniharmaat raitasukat. Malli on jo niin sormenpäissä, ettei tarvitse tuumailla ja sukat eteneekin sujuvasti pätkän silloin toisen tällöin. Miten erilaiselta sukat näyttävätkään eri väreistä tehtyinä.
Malli: oma raitasukka, koko 39, 48 s, 2o2n
Lanka: Novita 7 veljestä, farkunsininen ja vaalea harmaa, 112 g
Puikot: KnitPro 3,25

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sukkaa pukkaa

Uusi raitaväripari jälleen kokeiluun. Tällä kertaa vaaleampi väri oli pohjaväri ja tummempi väri raitaväri. Toimii näinkin päin ainakin näillä väreillä. Tähän asti olen kutonut edelliset sukat tummempi väri pohjavärinä eli sukka alkaa, kantapää ja varpaat on sillä värillä.
Nämä ovat oikein NAM -sukat. Vaan mikä ihmeen makeinen näistä tulee mieleen? Tuntuvat kuitenkin jotenkin makeilta, herkullisilta. Sukat valmistuivat jo eilen, lauantaina, mutta ehdin kuvaamaan vasta tänään. Kuvaussää oli mitä parhain ja värit kuvissa tulivat juuri kohdalleen enempiä yrittämättä. Olisipa aina näin, niin mikäs se olisi kuvata sukkia.
Malli: oma raitasukka, koko 38, 48 s
Lanka: Novita 7 veljestä, värit 553 ja 799, 106 g
Puikot: KnitPro 3,25

torstai 22. elokuuta 2013

Lila raitapari

Raitaisissa sukissa on se jokin tietty viehätys. Niitä on kiva kutoa ja sukka etenee aivan kuin itsestään. Ensimmäisen sukan neuloin mökkivierailulla ja aloittelin toista. Sitten tuli jälleen kotitöiden vuoro ja yksi kokousilta. Sukka odotti kiltisti vuoroaan.
Tänään aamulla sain toisenkin sukan valmiiksi ja päättelin molemmat töiden jälkeen. Mallityttökin saapui juuri siksi ajaksi kotiin, että voi kokeilla sukkia. Ja riensi jälleen omiin menoihinsa. Nykyisin tuntuu kaikilla olevan jatkuvasti kiire johonkin. Minullakin odottaa vielä puusavotta ulkona tälle illalle. Mutta taidan yrittää saada seuraavat silmukat puikoille jo tänä iltana.
Malli: oma perussukka raidoin, koko 38, 48 s
Lanka: Novita 7 veljestä värit 721 ja 799, 107 g
Puikot: Knit Pro 3,25
Vaikka sukat näyttävät melko sinisiltä noissa muissa kuvissa on väri lähempänä oikeaa tässä alimmassa kuvassa. Työpäivän jälkeen kuvatessa varjot ovat jälleen pitkät ja oikean värin löytäminen vaikeaa.