tiistai 20. elokuuta 2013

Kangaspuut

Eilen ne kotiutuivat, 120 cm leveät Liisat. 8-vartiset ja tykötarpeet, kaiteita, parit pingottimet, luomapuut ja kahdet kerinpuut. Löytyipä jopa kasausohjekkin myyjältä. Niillä on kudottu, välineistä päätellen mattoa tai poppanaa, luulisin, mutta ovat hyväkuntoiset ja minun käytölle sopivat. Uusia en olisi tainnut malttaa ikinä hankkia, mutta näille löytyi koti. Vähän kun vielä putsaillaan lisää, niin hyvä tulee.
Jokaisen osan pyyhin hellästi, laskin ja tarkastelin. Pimeäkin taisi tulla, kun ulkoa osaa kerralla kannoin putsatut sisälle. Paljon on tavaraa, mutta jokaiselle osalle löytyi käyttötarkoitus. Niidet meni pestäväksi, nyörit jätin vielä paikoilleen.
Omistanpa nyt jotain, mitä en joku aika sitten osannut edes haaveilla. Luulin, ettei meille voisi näitä hankkia, mutta mieheni tätä ehdotti. Olenhan minä kutonut ja siihen oppia saanut, 27 vuotta sitten, mutta onneksi on äiti, jolta kysellä ja saada oppia lisää.

10 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Hienoa, että sait tällaisen unelman toteutettua!

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta perheenjäsenestä! Käytetyissä kangaspuissa on sitä jotain, niillä on jo persoonallisuus ;) Miekin ostin omani aikanaan hyvin käytettynä koulusta. Kudonnaisia odotellessa!

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle omistajalle! Kangaspuut on kivat olla olemassa.

    VastaaPoista
  4. Kivaltahan tämä tuntuu, vaikka menee vielä tovi ennen kutomaan pääsyä. Juuri pesin niidet ja laskin ne. 1120 oli. Nyt ovat kuivumassa.

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon! Omistani en luopuisi millään, vaikka joskus toimettomana seisovatkin.

    VastaaPoista
  6. Hieno ostos! Minulla on äidiltä perityt Liisat, leveät ja koulussa on samanlaiset ja ikäero niillä on yli 40 vuotta. Eli hyväksi todettu malli! Sinun näyttää ihan samanlaisilta. Onnea kutomispuuhiin!

    VastaaPoista
  7. Onnea kangaspuiden omistajalle! Minäkin omistan puolet samanlevyisistä puista, mutta ne eivät meille tänne mahdu. Aikoinaan olen kutonut mattoja, shaaleja, pöytäliinoja, laudeliinat ja jopa yhden ohuen huivinkin. Jospa puut vielä joskus mahtuisivat meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse kutonut seinävaatteen, poppanaliinoja, shaaleja, mattoja yms. itsekkin. Nyt on kiva, kun on omat puut, kunhan ehdin niihin loimen laittaa. On sitten helppo istahtaa kutomaan kun on edes vähän aikaa.

      Poista
  8. Oletpa nyt onnellinen kangaspuitten omistaja . Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Onnea uus`vanhoille kangaspuille !
    Kutomaaaaaaaaaaaaaaaaaan

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.