maanantai 8. joulukuuta 2014

Viisi vuotta

Tästä kuvasta kaikki alkoi juuri päivälleen viisi vuotta sitten. Aluksi ajattelin vain kuvata käsityöni ja laittaa itselleni muistiin ne. Ajan saatossa blogiin on kirjautunut myös paljon muuta aina lankamatkoista neuleohjeisiin. Joskus olen selannut kuvia ja aika monta käsityötä sieltä löytyy, joita ei enää muista tehneensä. Mutta täällä blogissa on tiedot tallessa, kuva, usein linkki ohjeeseen, puikkokoko sekä lankavalinta. Usein olen itse palannut tarkistamaan jotain yksityiskohtaa täältä. Toimii hienona neulepäiväkirjana itselle ja ilmeisesti muistiinpanoistani on ollut apua monelle muulle.
Synttäreiden kunniaksi laitetaan pystyyn arvonta tähän postaukseen kommentoineiden kesken. Palkintona kudon voittajalle lapaset, joiden väreistä sovitaan voittajan kanssa. Lapaset kudotaan vasta ensi vuoden puolella, joten voimme yhdessä vähän suunnitella. Arvonta suoritetaan 4. adventtisunnuntaina eli juuri joulun alla. Viimeinen osallistumispäivä on siis lauantai 20.12. Voit myös laittaa minulle sähköpostin tuossa sivupalkissa näkyvään osoitteeseen jollei kommentointi tähän onnistu.

93 kommenttia:

  1. Onnea 5 vuotiaalle! Osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  2. Onnea 5 - vuotiaalle. Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  3. Hienot viisi vuotta, joista olen seurannut ihania käsitöitäsi parisen vuotta. Innolla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  4. Onnea sinnepäin :) Viimeksi olen ihaillut pitkiä pitsisukkia, joiden ohje minullakin on, mutta ei vielä kärsivällisyyttä kokeilla itse.
    Tietenkin osallistun myös arvontaan.

    VastaaPoista
  5. Onnea 5-vuotiaalle blogille! Mukava on ollut seurailla :)

    VastaaPoista
  6. Onnittelut viisivuotiaalle! Käyn aina ihailemassa kauniita käsitöitäsi ja olet taitava. Samopin itsekin palaan katsomaan puikkokokoja ja muuta. Toisaalta kun tekee paljon, niin unohtaa mitä on tehnyt. On kiva joskus katsoa ja muistella.

    Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos ideoista ja ohjeista joita olet jakanut. Tämä on ihana blogi!

    VastaaPoista
  8. Onnea viisivuotiaalle! Tämä on oikein oivallinen muistikirja!

    VastaaPoista
  9. Viisi vuotta, eikä suotta.♥ Tänne minäkin tulen kurkkimaan ihania töitäsi ja saanut monta neuvoa ja ohjetta omiin töihini. Kiitos näistä vuosista ja onnea ja pitkää ikää blogillesi ♥

    VastaaPoista
  10. Onnea! Ihana arvonta, pakko kokeilla onnea. En enää edes muista kuinka kauan olen blogiasi seurannut, eikä sitä inspiraation määrääkään kannata lähteä laskemaan, minkä se on mukanaan tuonut.. :)

    VastaaPoista
  11. Onnea viisivuotiaalle. Ihanan inspiroiva blogi. Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  12. Tahtoo mukaan näin ihanaan arvontaan. Ja kiitos näistä viidestä vuodesta, monta uutta ihanaa vuotta edessä..

    VastaaPoista
  13. Palijon Onnea Ihanalle blogille :) Käsittämättömällä nopeudella tuotat ihania neulomuksia.

    VastaaPoista
  14. Onnea puolelle vuosikymmenelle. :) Blogi on mainio tapa pitää muistiin käsitöitä, ja tämä blogi oikein erityisen mainio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistää muistiin/pitää muistissa, toim.huom. :D

      Poista
  15. Mielenkiintoinen blogi sinulla on :-)), tulen aina katsomaan päivityksiä vaikken kommentoi joka ikisen kertaa.

    VastaaPoista
  16. Onnea 5-vuotiaalle! Mukaan arvontaan

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea 5-vuotiaalle! Olen saanut paljon ideoita blogistasi. Kiitos. :) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  18. Blogisi on neuleblogien aatelia; päivität blogia usein ja annat hyviä ohjeita muidenkin kokeilla. Paljon Onnea!

    VastaaPoista
  19. Onnittelut. .Minäkin mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  20. Onnea! Inspiraatiota ja mahtavia ohjeita blogistasi aina kurkin noista sun ihanista käsitöistä. Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  21. Osallistun mielelläni näin ihanaan arvontaan!

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea näistä vuosista! hieno ajatus tällainen arvonta!

    VastaaPoista
  23. Onneksi olkoon pitkän blogitaipaleen johdosta. Lapaset olisi ihana voittaa...

    VastaaPoista
  24. Olisi ihana voittaa. Onnea blonpidosta!

    VastaaPoista
  25. Onnea taloon ! Mukana arvonnassa, totta kai :)

    VastaaPoista
  26. Onnittelut vuosipäivän johdosta :) Mukana arvonnassa!
    wionadoe@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Heissan!Joulutohinoiden jälkeen laitan taas vauvamyssyjä ja sukkia tulemaan.Mukana lapaslotossa minäkin.Harmaudesta huolimatta valoisaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Itsekkin pääsen jälleen sukkaneulontaan näiden joulutohinoiden jälkeen.

      Poista
  28. Onnea viisi vuotiaalle ja hyvää joulun aikaa!

    VastaaPoista
  29. Onnittelut! Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  30. Onnittelut 5-vuotiaalle! Paljon lisää idearikkaita vuosia! :)

    VastaaPoista
  31. Onnittelut 5-vuotiaalle! Täällä on pakko pyörähtää aina kun käy koneella. Mukana arvonnassa minäkin.

    VastaaPoista
  32. Onnittelut! Vakkarilukija mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  33. Onnea hienosta viidestä vuodesta! Täällä on ollut ilo käydä ihailemassa kiivasti suhisevien puikkojesi tuotoksia.

    VastaaPoista
  34. Onnea 5-vuotiaalle. Täällä on kiva käydä ihastelemassa niin kauniisti tehtyjä sukkia.

    VastaaPoista
  35. Onnittelut, olen aktiivisesti seurannut blogiasi vaikka kommentointi on jäänytkin.

    Pirjo

    VastaaPoista
  36. Kiitos ihanasta blogistasi, aina tulee juttusi luettua ja käsitöitäsi ihailtua. Mukavaa joulunaikaa sinulle.

    VastaaPoista
  37. Kiitos blogin kirjoittajalle on ihana lukea kuinka ahkera olet .Rauhallista jouluan aikaa ja taikaa.Tv.Sanna

    VastaaPoista
  38. Onnea viisi vuotiaalle blogille. Kaunis jouluinen liina, sinulla on upeita käsitöitä täällä blogissa. Mukavaa joulunodotusta.

    VastaaPoista
  39. Hei! Onnea! Ihania käsitöitä teet!
    Hyvää joulunodotusta!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Onnea 5-vuotiaalle! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  41. Onnea 5-vuotiaalle, hienolla liinalla olet aloittanut bloggaamisen.
    Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  42. Onnea ja kiitos ihanasta blogistasi. Olet todella taitava ja aikaansaava! T:annaliisa

    VastaaPoista
  43. Todellakin mukana arvonnassa! Onnea synttäri sankarille <3

    VastaaPoista
  44. Onnittelut! :) Osallistun mielelläni arvontaan. :)

    VastaaPoista
  45. Onnittelut 5-vuotisesta taipaleesta! -Virpi.N.-

    VastaaPoista
  46. Paljon onnea blogisi syntymäpäivän johdosta! Blogiasi on ollut kiva käydä lukemassa, teet kauniita neuleita!

    VastaaPoista
  47. Paljon onnea blogillesi! Itse eksyin tänne ehkä kk sitten, googlen kautta. Omakin blogini täyttää ensivuonna 5vuotta.. Ensin oli yksi päiväkirjamainen blogi, nyt niitä on jo kolme.. Eikä ensimäinenkään ole enään se mitä oli aloitettaessa..

    VastaaPoista
  48. Osallistun arvontaan, toivottelen paljon onnea 5v! Intoa sairaalan vauvaosastolle kutomiseen sain sulta, jossain vaiheessa lähetän tuotoksiani :) Eeva

    VastaaPoista
  49. Onnea 5vuotiaalle! Olen mukana arvonnssa. Olispa mukava voittaa lapaset, kun en vaan saa aiakseks tehtyä ite. Sukkia kyllä tippuu tasaiseen tahtiin puikoilta...

    VastaaPoista
  50. Onnea! Sun käsitöitä on tosi inspiroivaa katsella ja lukea niistä, saa aina puhtia omiinkin käsitöihin :) Maiju

    VastaaPoista
  51. Onnea 5-vuotiaalle ja sen pitäjälle. Paljon olet ohjeita ja niksejä jakanut. Erityiskiitos henkilökohtaisista ohjeista ja neuvoista. Ennen kaikkea on ihanaa ihailla kättesi tuotoksia.

    marjoriitta

    VastaaPoista
  52. Onnea! Luen tätä blogiasi säännöllisesti ja aina löytyy jotain kivaa. Mukaan arvontaan
    Eikkuli

    VastaaPoista
  53. Onnea 5-vuotiaalle blogille! Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  54. onnea 5-vuotiaalle.Leena

    VastaaPoista
  55. toivottelen onnea 5-vuotiaalle.leena

    VastaaPoista
  56. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  57. Onnea blogillesi! Minä vasta löysin sen, mutta hyvään aikaan! Mielelläni osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  58. Onnea! Käyn joka viikko katsomassa blogiasi mitä ihanuuksia olet tehnyt. Arvonnassa mukana. Terv. Mona

    VastaaPoista
  59. Onnea 5 vuotiaalle, olen seurannut blogia noin puolet ajasta.
    seijaelina

    VastaaPoista
  60. Onnea 5-vuotiaalle! Ihana tämä blogisi on!! t. Minikoo

    VastaaPoista
  61. Onnea, ihailen ahkeruuttasi! Ohjeitakin on kauttasi tullut löydettyä. t. Milla

    VastaaPoista
  62. Onnea 5-vuotiaan blogin johdosta! :) Sinulla on aivan ihana blogi, jossa on paljon ihania neuleita. Erityisesti sukista tykkään ja niitä olenkin ahkerasti pinnaillut! Tosin ovat vielä to do -listalla :D

    - MW

    VastaaPoista
  63. ONNEA 5-vuotiaalle! Lapasten arvonnassa mukana.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Paljon onnea blogistille: viiteen vuoteen mahtuu paljon taidokkaita käsitöitä, joita käyn usein ihailemassa.
    Lapaset ottaisin minäkin ja toivotan mukavaa joulunalusaikaa.

    Terveisin Riitta

    VastaaPoista
  65. Onneksi olkoon pitkästä rupeamasta!
    Mukaan arvontaan, ilman muuta :-)

    VastaaPoista
  66. Onnea blogillesi. Inspiroiva kertakaikkiaan!
    Ja arvontaan mukaan miekii.

    VastaaPoista
  67. Onnea viis-vee! Sun sukkia käyn aika-ajoin ihastelemassa. Nuo kertut on aivan ihanat.

    VastaaPoista
  68. Ihania ja taidokkaita käsitöitä sinulla! Onnea blogille! -Nemmuli

    VastaaPoista
  69. Onnea viisivuotiaalle! Itse olen vasta noin vuoden ajan seurannut blogiasi ja todennut sinulla olevan ihania käsitöitä. Joistakin kauniista kuvista olen saanut itsellenikin inspiraatiota.
    Mielelläni olen mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  70. Onnea blogillesi!...ja mukana tietysti arvonnassa :)

    VastaaPoista
  71. Ehdotomasti mukana arvonnassa! Olisi hienoa voittaa sinun tekemät lapaset. Olet todellella taitava käsistäsi. Miten ihmeessä ehdit neuloa suuritöisiä asusteita niin nopeaan tahtiin? Blogiasi on todella mukava seurata.

    VastaaPoista
  72. Jouluiset onnitteluni 5-vuotiaalle loistavalle blogillesi. Ihailen töitäsi tosi paljon. Hyvää jatkoa ja mukavia hetkiä käsitöiden parissa.

    -Ritva Kuopiosta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosipäivä onnea blogillesi. Ehkäpä onni suosii minua minulla olisi lapasten tarve ja ihan itselle. Täällä kaikki lapaset ovan niin kauniita ja taidolla tehtyjä, niitä olisi ilo pitää kädessä. Mukavaa joulualusaikaa kaardemumman taloon.

      Poista
  73. Onnea 5-vuotiaalle, arvontaan halajan minäkin! �� ihana blogi jota seuraan viikoittain, olet antanut inspiksen piiiiitkän tauon jälkeen kirjoneuleisiin. T. Tiina Ketunkolon lankalaatikolta

    VastaaPoista
  74. Onnea ja toivottavasti vähintään yhtä paljon tulevia vuosia. Mukaan arvontaan tahdon minäkin =)

    VastaaPoista
  75. Lämpimät onnittelut 5-vuotiaalle! Olet taitava ja ahkera neuloja, jonka töitä on kiva käydän katselemassa ja ihailemassa.

    VastaaPoista
  76. Onnea!
    Blogisi on minulle ainainen innoittaja: joka kerta tulee olo, että on pakko saada neuloa hiukan!

    T. Pia

    VastaaPoista
  77. Tätä blogia on aina mukava käydä lukemassa ja ihastelemassa tekemiäsi käsitöitä. Onnea 5-vuotiaalle blogille. Mukana arvonnassa minäkin terveisin Oulaisten likka.

    VastaaPoista
  78. Onnea! Ihana katsoa erilaisia neuleita, sukkia ja rasoja. Laatu kun on vielä niin hyvää! Innoittaa minuakin ottamahan tikkuneules esille... ;) Ihanaa kun myös puikkokoot ja paljonko mennyt lankaa ja langan merkki.

    t.Sari-tonttu

    VastaaPoista
  79. Onnea viisivuotiaalle blogillesi! Tänne on aina kiva tulla ja katsella, kuinka jaksat neuloa ja laittaa neulomukset esiin blogissasi, kun itse en jaksa laittaa neulomuksiani esille.
    Jos voitan, niin voisit neuloa lapaset suoraan ystävättärelleni lahjaksi. Tahdon laittaa hyvän kiertämään.

    VastaaPoista
  80. Onnea ja menestystä myös tuleville vuosille ja paljon mielenkiintoisia ideoita. Arvonnassa mukana minäkin.
    liepukka2009(at)windowslive.com

    VastaaPoista
  81. Onnea 5-vuotiaalle :) Sinulla on aivan ihana blogi :)
    -Tarja-

    VastaaPoista
  82. Arvonnassa mukana! Luen blogiasi usein, kun kaipaan uutta inspiraatiota neuleisiin. Onnea viisivuotiaalle blogille!
    lotttav [at] gmail.com

    VastaaPoista
  83. Paljon onnea~! :D Äkkiä se viisi vuottakin hurahtaa.

    Näemmä vielä ehdin osallistumaan arvontaan. Parasta blogisi lukemisessa on ollut usein tapahtuvat päivitykset, ja on aika huikeaa miten nopeasti saat neuleita valmiiksi ^__^

    VastaaPoista
  84. Onnea ja kiitos blogistasi. Töitäsi on kiva seurata ja synnärin sukkaprojekti on ollut hyvä juttu. Tarkoitus olisi tehdä sinne lisää sukkia ja lapasia, jos vielä organisoit sitä. Ihan heti en vielä kykene puikkoja heiluttamaan, sillä käsi on nivelleikkauksen jäljiltä kipsissä vielä jonkin aikaa. Mutta parin kuukauden kuluttua ehkä jo...
    Hyvää joulua! Terv. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkien kutominen synnytysosastolle jatkuu edelleen. Vien kohta joulusukat heille.

      Poista