lauantai 26. joulukuuta 2015

Salaisuuksien paljastuessa

 
Joulu tuli nopeasti ja puikoilta valmistui lahjoja. Kaikkia en muistanut edes kuvata ja enemmänkin olisin saanut ahkeroida, mutta joistain töistä on kuitenkin vähän kuvaa tallentaa ideoita seuraavaa vuotta varten. Jouluaattona neulevarastoni oli lähes tyhjä, muutamat sukat taisi jäädä. Ja nekin on sellaista kokoa, joka menee omalle väelle. Minulle itselleni joulupukki toi tyttäreni kutomat palmikkosukat, joten en jäänyt ilman pehmeää pakettia. Ja toinen kaksosista oli kutonut siskolleen sukat, joten pehmeitä paketteja löytyi.
Nämä sukat valmistuivat viimeisenä. Tonttu vei paketin sisareni postilaatikkoon myöhään aatonaattona löydettäväksi aattoaamuna aamupostia hakiessa. En muistanut edes kuvata, niin viime tipassa sain valmiiksi, mutta sisareni laittoi minulle kännykkäkuvan niistä.
Sain joulun alla toiveen harmaista, kokoa 45 olevista sukista, joissa olisi tuo tähtimerkki. Hmm, kokeilin ja tämmöiset niistä tuli. Merkki on helposti irrotettavissa, mikäli se rupeaa haittaamaan. Tein myös toiset ihan samanlaiset harmaat sukat lahjaksi. Niissä ei ollut vain tuota merkkiä ja koko oli numeroa pienempi. Pari nuorta miestä sai pehmeät paketit.
Tätä pitsimallia tein parit sukat pukinpussiin koossa 39-40 ja puhtaan valkoisena. Malli on jo hyvin tutuksi tullut, mutta aina niin kaunis ja kiva kutoa.
Tämmöiset kudoin myös, mutta mustana ja lanka niissä oli vauvalanka, ettei kutiaisi. Oli aika haastavaa pysyä mustassa langassa mukana tuossa pitsikuviossa. Valitettavasti en muistanut kuvata niitä mustia, mutta muistiin itselleni.
Mustaa kudottavaa löytyi myös tästä kaksikosta. Lankana pikkusisko, jota oli yllävän mukava kutoa. Mustan kuvaaminen taas ei ollut niin kivaa ja kuvat tuli nopeasti otettua, että ehtivät postin kuljetettavaksi, että ehtivät ajoissa perille.

Näiden lisäksi olen jo joistakin kuvia joulukuussa julkaissut ja muutamia töitä ehti lähteä pakettiin jo ennen kuin muistin kuvata niitä. Ahkerampi olisin saanut olla ja kutoa vuoden mittaan enemmän varastoon, että kaikille olisin saanut pehmeät paketit. Mutta aika monta kivaa pakettia sain kääräistä neuleistani. Eikä puikot ole joulun aikana rauhassa olleet. Elokuvia katsellessa on mukava kutoa.

5 kommenttia:

  1. Kauniita joululahjoja olet kutonut! Mukavaa Tapaninpäivää :)

    VastaaPoista
  2. Todellakin olet ollut ahkerana. Upeita neuleita.
    Ihanaa Tapaninpäivää Sinulle

    VastaaPoista
  3. Siellä on niin kauniita lahjoja jaeltu. Nythän sitä voikin sitten alkaa jo tekemään ensijouluksi neuleita, ettei tule lopussa turhan kiire =) Ensimmäiset minäkin jo pistin puikoille.

    VastaaPoista
  4. Hienoja lahjoja. Nuo harmaat tuntuivat tässä netin joulun kirjoneulesukkaähkyssä ihanan raikkailta ja perinteisiltä!

    VastaaPoista
  5. Paljon olet taas ehtinyt neuloa ja kauniita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.