torstai 26. kesäkuuta 2014

Lämmintä kesää odottaessa

Tämä alkukesäni on ollut täynnä kaikenlaista puuhastelua, juhlaa ja muuta. Rakkaalle käsityöharrastukselleni on jäänyt vain vähän aikaa, mutta hissukseen sentään jotain valmistuu. Teimme ystävän kanssa retken Kauhavalle ja Lapualle ja sen päivän ostoksista on valmistunut nämä tutut kissalapaset. Hiljakseen, muutaman kerroksen kerrallaan edenneet. Mutta niinkin tulee valmista. Illalla on ollut nimittäin niin väsynyt puutarhatöiden jälkeen, että olen tainnut nukkua jo ennen kuin pää koskettaa tyynyä.
Kesä on tähän mennessä ollut niin vilpoinen, että kyllä sitä edelleenkin villarasoja tarvitsee pysyäkseen lämpimänä. Ainakin pyöräillessä on hyvä olla jotain käsissä.

Malli: Cat Mittens (Ravelry) by Jorid Linkvik
Lanka: Kampavillalanka viininpunainen ja valkoinen, 87g
Puikot: KnitPron puikot nro 3

Eilen kävin jälleen viemässä Seinäjoen sairaalaan pikkuisia sukkia vauvoille, kun kuulin, että olivat sairaalasta loppuneet. Tähän mennessä sitten viime maaliskuun alun olen vienyt 312 paria sukkia, 5 peittoa, 54 myssyä, villakapaloita 14, tumppuja 4 paria sekä yhden jättisukan ja töppöset. Lisäksi sairaala on saanut myös suoraan muilta kutojilta lahjoituksia. Aina ne kuitenkin on kaikki, vauvoja syntyy enemmän kuin ehditään kutoa niille sukkia. Joten useamman kutojan kun saisin haastettua mukaan. Vielä kun on ollut näin vilpoinen kesä, niin ovat olleet tarpeeseen. Itsekkin mielellään vetää villasukat jalkaan.

6 kommenttia:

  1. Tuo niin kiva malli ja värikin on mieleinen:)
    Tuo määrä pikku sukkia lämmittää varmasti varpaiden lisäksi montaa sydäntä<3

    VastaaPoista
  2. Nämä kisulapaset ovat aina niiiin kivoja. Tykkään kovasti. Aina ei tarvitse olla nopeusneuloja. Kaikille hommille on aikansa. Talvella sitten neulotaan kun ei ole puutarhahommia.
    Valtava määrä pikkuneuleita. Aivan ihanaa hyväntekeväisyyttä, joka lämmittää niin antajia kuin saajiakin <3

    VastaaPoista
  3. Voi miten olet vienyt upean määrän pikkuisille vaatetta!
    Aivan upeaa, upeaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kiittelen hyvää työtäsi :)
      Terveisin,
      Satunnainen lukija Johanna Etelä-Suomesta

      Poista
  4. Heissan!Ihan pian on paketti myssyjä Woolista ja Bambusta tulossa.Vähän hidas on ollut tämäkin neuloja näin kesällä.Aurinko paistaa just nyt!

    VastaaPoista
  5. Kissalapaset ovat tosi kauniit! Ja aivan mahtava lahjoituserä taas kuvassa! Niin hyvää työtä! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.