sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukuun toisella viikolla

Posti on varmaan nämä jo kuljettanut omistajalleen, niin voin kuvan laittaa tänne. Vanha tuttu kettukarkkisukkahan se siinä. Oli listallani pitkään odottamassa vuoroaan, mutta niin vain valmistui. Puikoille nämä hyppäsivät viime sunnuntaina ja maanantaina kudoin niin kauan, että sain valmiiksi ja kostutettua sukat. Meni kyllä sinne puolenyön tietämille.
Malli on muuten helppo, mutta nuo ketunpäät ovat aika hitaita tehtäviä. Varsinkin, kun teen niihin nuo mustat silmät aina jokaisen kirjoneuleraitakuvion valmistuttua. Silloin on helpoin tehdä ne, kun saa käden sopivasti sinne nurjallekkin puolen. Välissä olevat raitakerrokset tuntuvatkin valmistuvan sitten kuin lennossa.
Malli: Kettukarkkisukat Kardemumman tapaan.
Lanka: Novita 7 veljestä,
kirkas punainen, keltainen, valkoinen ja aavistus mustaaa, 130 g.
Puikot: KnitPro koivuiset nro 3 ja 3,25.
Loppuviikko menikin sitten tämän sukkaparin kanssa. Loukkasin maanantaina jalkani ja sen jälkeen kaikki on kulkenut hieman hidastetussa tahdissa. Kummasti se vaikuttaa myös kutomiseen. Nämä sukat valmistuivat sitten lopulta eilen. Sain tänään ensimmäisen joululahjani eli tyttö tuli joululomalle, niin pääsin jälleen kuvaamaan sukkia jaloissakin. Yllättäen huomasin toisen sukan tehtyäni, että olinkin tehnyt eri puikoilla ja vanhat laskelmat kuvioiden määrästä eivät pitäneetkään paikkansa. Mutta hyvin mahtui tytön 38 jalkaan.
Malli: Novitan sukkalehti, Minna Metsänen, koko 38 harmaat
Lanka: TeeTee Pallas, 157 g.
Puikot: KnitPro koivuiset 2,5

Jälleen lyheni kudottavien lista kahdella työllä, sillä postiin nämäkin sukat menivät.

Vielä ehdit osallistua edellisen postauksen arvontaan.

12 kommenttia:

  1. Nuo ketut on upeet! oon ihaillut niitä edellisiäkin monta kertaa.. jos uskaltais iteki tehdä :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit kettusukat, mutta nuo jälkimmäiset ovat vieläkin upeammat!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania sukkia kumpikin pari :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat kettusukat! Ja paranemista jalallesi!

    VastaaPoista
  5. Kettukarkkisukat ovat ihanat! Toiset sukat ovat valtavan kauniit. Molemmissa on on ollut paljon hommaa, mutta eihän sitä kaunista ihan itsestään synny.

    VastaaPoista
  6. Tosi nättejä molemmat sukat. Kettukarkkisukat on kyllä hyvä lahjaidea, miellyttää varmasti montaa makua. Ihan huikean hienot nuo jälkimmäisetkin, hienosti näyttää istuvan saajalleen. :)

    VastaaPoista
  7. Kettukarkki- sukat siun tapaan on ihanat! Niin tulee lapsuus mieleen tuosta värityksestä...

    VastaaPoista
  8. Upeita ovat molemmat sukat, vaan kaikkein upein on tuo tuoli, jolla mannekiini istuu. Se vasta on hieno!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania sukkia. Mutta nuo kettukarkki sukat osuivat kyllä suoraan sydämeen.

    VastaaPoista
  10. Hitsi kuinka hienoja sukkia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  11. Hienot on! Saanko kysyä kuinka monta silmukkaa sinulla on noissa pitsisukissa kun aloitat työn, ohje kun on aika paljon ohuemmalle langalle tehty ja täällä pähkäilen. Kiitos avusta 😊

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.