tiistai 30. joulukuuta 2014

Suomusukkia välipäivätöinä

Koska joululahjoihin tyhjeni sukkakorini aivan tyystin olen sitä ruvennut täyttämään. Kohta on kovasti edessä merkkipäiviä ja mitäs sitä voi muuta viedä kuin sukkia sellaiselle, jolla on jo kaikkea mahdollista. Sukkia kuluu, joten on mukava olla varasukat olemassa.
Näistä ensin valmistui nuo fuksiat sukat. Lankaa sai varata aina kerän sukkaparia kohden. Vähän siitä jää raitalankaa, mutta näissäkin oli eroja. Fuksiaa meni vähemmän digivaa'alla punnittuna, vaikka sukat ovat kokoa suuremmat kuin harmaat. Harmaa lanka oli kuitenkin jotenkin paksumpaa, oliko sitten painavampaakin? Värjäys muuttaa selvästi lankaa, onhan siinä jouduttu lankaa käsittelemään eri aineilla, joten ei ihme, että nuo mahdollisimman luonnonväriset ovat paksumpaa lankaa.
Malli: Suomusukat, Kardemumman laskemilla silmukoilla.
Lanka: Novita 7 veljestä, yhteensä 253 g,
fuksia väri nro 553, 124g ja harmaa väri nro 047, 129 g.
Puikot: Nro 3,25 ruusupuiset.
Tässä joulun jälkeen valmistuneet suomut. Fuksiat ja isommat harmaat on varattuna jo, joten eivät nämä paljon sukkalaatikkoani täyttäneet. Olisivat oikeastaan saaneet olla jo jouluksi, mutta en ehtinyt kaikkea neulomaan, joten menevät uudenvuodenlahjaksi.

Vanha keino mitata sukan koko on ottaa mittanauhasta 14 cm kohta, asettaa se kantapäähän ja luku joka löytyy sukan kärjen kohdalla mittanauhasta on sukan koko. Aikas hyvin näyttäisi pitävän paikkansa.

13 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkerana! Tuota mittaussysteemiä en ole ennen kuullutkaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniita sukkia!
    Täytyykin testata tuo 14-sentin niksi!! :o)

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti testaan tuon mittaussysteemin. On ollut niin vaikea määrittää sukan kokoa...
    Aika hienot nuo suomusukat, noviisina mulle ihan uuden näköinen pinta. Se on hauska.

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia. Kiitos vinkeistä. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Olipa hyvä tuo mitta niksi, kävin jo mittaamassa ja piti paikkansa. Kauniita sukkia taas tulee.

    VastaaPoista
  6. Kauniita sukkia. Tuo mittaniksi pitää kyllä testata.

    VastaaPoista
  7. Minäkin kokasin mittaniksiäsi. Ja se toimii.
    Ongelma on edelleen ettei tiedä saajan jalan kokoa.....

    VastaaPoista
  8. Malliasia mukaillen tein minäkin elämäni ensimmäiset pitsineulesukat. TeeTee Salla langasta tuli todella kauniit. Kaunis himmeäkiiltoinen pinta.
    Aika hyvä mittataulukko sukille on myös: http://www.lankamaailma.fi/neuleohjeet/sukat.html
    ja sieltä silmukkataulukko.

    Hyvää Uutta Vuotta

    VastaaPoista
  9. Sieviä sukkia olet jo ahkeroinut :)

    VastaaPoista
  10. Kiva malli! Voisikohan tuosta sukasta saada ohjetta? Kiitän jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viitteellinen ohje löytyy tuolta ohjesivuiltani - Vadelmaiset.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.