keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Monen asian testausta

Näissä sukissa on kokeiltu montaa asiaa. Ensinnäkin malli on minulle uusi, vaikka nostettujen silmukoiden tekniikka onkin hallussa. Sukka etenikin melko nopsaan vauhtia, pitäessä silmällä ettei innostunut nostelemaan liian montaa kerrosta eli muisti tehdä sen sileän kerroksen sinne väliin tai muisti aina nostaa, ettei ne sileät kerrokset jääneet päälle. Malli jäi mieleen heti ensilukemalta.
Toinen asia, mikä näissä sukissa tuli testattavaksi, oli lanka. Lankana näissä on Kotikulta sukkalanka, jossa on akryyliä, villaa ja polyamidia. Sukat on kudottu saajan toiveväreistä tietyn mallin mukaan. Malli oli tehty tästä langasta, joten tuotin miehelläni kaupungista lankaa ja kutomaan. Lanka on kuulemma kestävää, eikä tätä helposti poikki saanutkaan. Hintaakin langalla on ihan reippaasti, joten on kiva nähdä, kuinka tämä kestää. Lankaa oli ihan mukava kutoa, ja varmasti hyvä vaihtoehto sellaiselle, jolle varsinainen villalanka ei käy. Sukat tuntuivat kutoessa ainakin lämpimiltä.
Tein ensimmäisen sukan ja mittasin tyttäreni jalkaan. Hups, tuli iso hänen 38 jalkaan, kun koko sukalla piti olla 37. Purkuun kärki ja uudestaan, mutta vielä kerran piti ottaa uusiksi, sillä nyt oli vasta 38 jalkaan sopiva. Kuvassa sukat toisen tyttäreni jalassa. Hänen kengänkokonsa on 36, joten uskoisin näiden nyt olevan sopivat 37 jalkaan.
Malli: Nostetut silmukat
Lanka: Kotikulta sukkalanka, tumma ja vaalea vihreä, 110 g
Puikot: KnitPro nro 3
 
Ohje tuohon kuvioon: Ohje on yksinkertaisuudessaan näin. Luo 4 jaollinen määrä silmukoita. Kuvioneuleen aloitin sopivan 2o2n kerrosmäärän jälkeen seuraavasti: vaaleanvihreällä 3 o, nosta yksi silmukka neulomatta (tummanvihreä kuvassa). Toista koko kerros. Tee seuraava kerros samoin. Neulo kolmas kerros kaikki silmukat samalla värillä (vaaleanvihreä). Sitten vaihdat värin eli neuloin 3 o tummanvihreällä, nosta yksi silmukka (nyt vaaleanvihreä kuvassa) neulomatta. Toista koko kerroas. Tee seuraava kerros samoin. Neulo kolmas kerros kaikki silmukat samalla värillä (nyt tummanvihreä).

17 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Ja voin vahvistaa tuon, että lanka kestää eikä kutita. Tosi miellyttävää neuloa ja pitää paljastakin ihoa vasten.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköiset sukat neuloit. Voisin minäkin joskus kokeilla ☺

    VastaaPoista
  3. Tosi kivat! Kivaa vaihtelua perusraidoille! Mitenkäs tuo mallineule onnistuu vai löytyykö siitä ohje jostain?

    VastaaPoista
  4. Hienot! Tarkempia ohjeita minäkin kaipaan.

    VastaaPoista
  5. Ohje on yksinkertaisuudessaan näin. Luo 4 jaollinen määrä silmukoita. Kuvioneuleen aloitin sopivan 2o2n kerrosmäärän jälkeen seuraavasti: vaaleanvihreällä 3 o, nosta yksi silmukka neulomatta (tummanvihreä kuvassa). Toista koko kerros. Tee seuraava kerros samoin. Neulo kolmas kerros kaikki silmukat samalla värillä (vaaleanvihreä). Sitten vaihdat värin eli neuloin 3 o tummanvihreällä, nosta yksi silmukka (nyt vaaleanvihreä kuvassa) neulomatta. Toista koko kerroas. Tee seuraava kerros samoin. Neulo kolmas kerros kaikki silmukat samalla värillä (nyt tummanvihreä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kolmea peruskerrosta toistetaan läpi sukan. Helppo, mutta näyttävä. Ja on muuten koukuttavaa tekemistä tämäkin.

      Poista
  6. Kauniit sukat! Täytyypä kokeilla tuolla tavalla. =)

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on kauniit! Tällaisia täytyy ehdottomasti uskaltautua kokeilemaan.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on kivannäköiset sukat,empä ole ennen nähnytkään.

    VastaaPoista
  9. Kivat sukat! Olet todella tuottelias ja taitava neuloja. Oletko tutustunut englannin kieliseen kirjaan Magnificent Mittens, kirjoittaja Anna Zilboorg? Kirjassa on hienoja kirjoneuleohjeita ja lapaset tehdään kärjestä aloittaen. Olen soveltanut hienoja kuvioita myös ranteesta aloitettuihin lapasiin. Kirja löytyy myös Seinäjoen pääkirjastosta, jos sinulla on tänne suuntaan kulkua.

    VastaaPoista
  10. Aiku hauska malli. Mistä löysit ohjeen? Tosi pirtee, vaikka on noinkin yksinkertainen :)

    VastaaPoista
  11. Kauniit sukat, nostetut silmukat tuovat kivasti elo tuohon pintaan :)

    VastaaPoista
  12. UPEAT

    KIITOSHALIT. Ihanat musta-turkoosit lapaset tulivat perille ja ovat JUURI SOPIVAN KOKOISET JA IHANAT

    VastaaPoista
  13. kauniit sukat pitänee kokeilla itsekin

    VastaaPoista
  14. Kiitos tästä ohjeesta! Päätin jo heti tämän postauksen nähtyäni, että tätä on pakko kokeilla. Äskettäin sain pojalleni ohjeellasi sukat valmiiksi. Kiitos paljon! Luen blogiasi ahkerasti ja en voi kuin ihailla käsitöittesi määrää ja kaunista jälkeä. Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.