torstai 9. huhtikuuta 2015

Kelpaisikohan insinöörille?

Tein alkuvuonna insinööriopiskelijalle villasukat. Ne ovat olleet kovasti mieluisat ja todella pidetyt sukat. Neuleen on kuitenkin hyvä levätä välillä, joten pistin puikoille toisetkin sukat samaiselle pojalle. Varteen neuloutui kahden kerroksen paksuisia raitoja noiden edellisten sukkia jämälangoista. Melkeinpä ne tuohon upposivatkin kokonaan. Silti varret jäivät hieman lyhyemmiksi kuin edellisissä sukissa.

Noiden edellisten sukkien lanka Four Seasons Gründl Hot Socks New Jaquard 4-facht on osoittautunut kestäväksi sukkalangaksi. Sukat ovat olleet todella kovalla käytöllä ja muuten moitteettomat. Ainoastaan kantapäät ovat kärsineet ja huopuneet jonkin verran käytössä. Mutta se johtuu kyllä todella ahkerasta jalassa pitämisestä. Sukkia on käytetty myös pääsääntöisesti ulkojalkineissa. Ovat saaneet paljon käyttöpäiviä ja se on hyvä
Näissä sukissa käytin toisena yksiväristä, ohutta sukkalankaa ja toivon sukkien olevan yhtä pidetyt kuin edellisetkin. Hyvään käyttötestiin ainakin pääsevät. Fabel on ehkä napakampaa neulotavaa kuin tuo Hot Socks.

Malli: Oma perussukka, koko 44-45
Lanka: Four Seasons Gründl Hot Socks New Jaquard 4-facht raitoina varressa
 ja pohjavärinä Drops Fabel, väri 108, 82 g
Puikot: KnitPro nro 2,5

10 kommenttia:

  1. Huolella tehdyt, hyvänmalliset, kunnon perussukat.

    VastaaPoista
  2. Neulominen on niin kivaa, kun tietää lopputuloksen päätyvän hyvään kotiin ja kovaan käyttöön <3

    VastaaPoista
  3. Kelle ei kelpaisi? Noin hyvännäköiset sukat.

    VastaaPoista
  4. Kauniit on sukat ja erittäin tasainen neulejälki.

    VastaaPoista
  5. No miksei nämä muka kelpaisi :)

    VastaaPoista
  6. Komeat ja hyvin tehdyt sukat, varmasti kelpaavat! Tuo insinöörinsinen kannattaisi oikein rekisteröidä omaksi värikseen, meilläkin on kovin kysytty värisävy..

    VastaaPoista
  7. Aivan varmasti kelpaa sukat saajalleen, todella mainiot ja napakat.

    VastaaPoista
  8. huhuu!! Sinun blogissa on omituinen hiljainen jakso :-((.

    VastaaPoista
  9. Huhuu, mitä taloon kuuluu...?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.