tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kevään hento vihreys

Pääsiäislauantaina aloitin nämä sukat. Kun sain edelliset Sirkat neulottua pyysin tytärtäni tuomaan yläkerrasta veljesvarastostani uuden yksivärisen lankakerän. Hän toi keränlopun tuota vaalea vihreää, painoa sillä kerällä oli 60g. Siitä ei yksistään sukkia tulisi, mutta kaverin kanssa kylläkin. Otin kerän haasteena ja nämä sukat syntyivät.
Aloitin sukat valkoisella ja jatkoin sitten tuolla keväänvihreällä. Tasasin kerää kumpaankin sukkaan niin pitkälle kuin sitä riitti. Varastoistani löytyi vielä toinenkin pieni vihreä keränloppu, jolla sitten sain saatettua sukat loppuun ensimmäisen vihreän kerän loputtua. Vaihtoehtona oli jatkaa kärki valkoisella, mutta jotenkin tuo aavistuksen tummempi vihreä sopi minusta paremmin. Itse asiassa näistä tuli minulle jotenkin koko ajan mieleen kielot. Ehkä tuo väriyhdistelmä ja pitsineuleen kuvio saivat mieleeni tuon pienen kellokukan. Varteen jos olisi vielä jonkun kukan ja lehdykän laittanut, niin olisivat olleet kuin piste iin päälle. Mutta silloin tuo käyttömukavuus kärsii ja jotenkin ei ole oikein minua ne kaikki ylimääräiset härpäkkeet. Näin parempi. Ja mikä mukavinta, sain näihin uppoamaan muutaman vajaan keränlopun eikä sukista tullut laisinkaan hullummat.
Malli: Tuttavuus FB:stä, Sirkka
Lanka: Novita 7 veljestä, 98 g, koko 38
Puikot: Ruusupuiset, 3,25

6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.