sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Maaliskuun kollit

Puikoilla oli viikko sitten jo toisen kerran nämä maaliskuiset kollit eli Stray Cats -sukat samoissa väreissä kuin edelliset. Tässä jokin aika sitten tein sukkakissat tällä samalla ohjeella, jonka kehitin niihin edellisiin sukkiin. Onneksi laitoin silloin muistiinpanoihini tarpeeksi hyvin ohjeet ylös, niin tällä kertaa sai vain sujuvasti kutoa. Kokokin oli sama, joten ei tarvinnut edes sitä miettiä. Nyt on hännätkin peilikuvat.
Sain sisareltani pyynnön näistä kissoista loppuviikosta ja ne piti olla valmiina viimeistään seuraavalla viikon torstaina, että hän voi ne ottaa mukaansa kurssille. Aikataulu oli aika tiivis, mutta onnistui hyvän lankavarastoni vuoksi. Kuvat tuli sitten napattua aika nopsaan aamulla ennen töihin lähtöä sukkien valmistuttua. Ehdin vain ajoissa ja sisareni sai sukat kurssille. Näissä tuo sukan suun kirjoneule on hidasta tehdä pitkien langanjuoksujen takia. Siinä ei ole myöskään mitään säännöllistä, vaan koko ajan täytyy seurata mallikuvaa. Jalkaterä on paljon helpompi kutoa tassuineen. Siinä jopa oppii kuvion ulkoa eikä tarvitse seurata mallista.
Onneksi aikaa ei tuhlaantunut langan hankintaan, sillä varastoissani sattui vielä olemaan toinenkin kerä tuota samaa lilaa. Mustaa myös oli sen verran vielä jäljellä, että sain nämä sukat tehtyä. Sain sukat siis nopeasti pienellä varastoni penkomisella puikoille. Seuraaviin pitääkin jälleen suunnata sitten visiitille Ahkeraliisaan Laihialle. Maija -varastoni värit rupeavat olemaan vähissä. Jälleen huomasin, miten mukavaa on, kun on kunnon lankavarasto kotona. Näidenkin aloitukseen olisi mennyt päivän verran pidempään, jos langat olisivat olleet kaupassa asti. Lisäksi langan hankintaan olisi tullut ajokilometrejä noin 50, että olisin nuo tarvitsemani kolme kerää saanut hankittua. Lilasta riittää kerä ja jääkin, mutta mustaa ei riitä yksi kerä, vaan pitää olla toinenkin varattuna työhön.
Malli: Stray Cats by Kardemumma, koko 38-39
Lanka: Gjestal Maija, musta ja vaalea lila, yhteensä 92 g
Puikot: resorissa 2,5, muuten nro 3

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.