torstai 8. joulukuuta 2016

Kärppänä paikalla

Miten tehdään jääkiekosta pitävä mies onnelliseksi? Ainakin tämä mies on toivottavasti onnellinen saadessaan nämä Kärppä-sukat. Töitä nämä sukat teettivät todella paljon ja monta pähkäilyä, miten tehtäisiin. Ensin tuon kuvan etsiminen. Onneksi löytyi valmis kuva netistä. Ja sitten koon sovittaminen. Mutta onnistui sekin lopulta. Lisäksi väri oli talvipimeällä hankalaa kudottavaa. Valkoiset ja keltaiset raidat etenivät nopeasti mustaan verratessa. Ja kuvaaminenkin on vähän sitä ja tätä tämän värin kanssa.
Mutkia oli matkassa myös langan kanssa. Vaikka onkin niin yleistä lankaa kuin 7 veljestä, ei ollut helppoa hankkia. Mieheni kävi ruokatunnilla kaupassa, mutta mustan langan kohta oli ekalla kertaa tyhjä. Joku muukin oli halunnut sitä. Seuraavalla kerralla tuli viesti, että lankaa on. Mutta valitettavasti sain Nallea kerän kotiin. No, kolmas kerta toden sanoi ja sain kaksi mustaa kerää oikeaa lankaa, joten pääsin kutomaan.
Sukasta oli onneksi mitta varrelle ja kokokin oli mieheni jalkaan sopiva, joskin sai olla leveämmät kuin hänen siro jalkansa. Aloitin ekan sukan, mutta kirjoneuleen jälkeen totesin, että se kiristi liikaa. Katkaisin langat ja aloitin alusta. Tällä kertaa onnistuikin ja pääsin etenemään sukkien kanssa. Kirjoneuleesen ompelin nuo keltaiset kehät päälle sitten lopuksi. Sukissa on kuvio kummallakin sivulla, joten ei ole väliä, kumpaan jalkaan sukan laittaa.
Näissä sukissa kokeilin PäiviH:n suosittelemaa tapaa sitoa kirjoneule nurjalla, kun on pitkät langanjuoksut kuvion välissä. Siinä nurjalla poimitaan uusia silmukoita sillä hyppäävällä langalla ja kudotaan niistä kuin ketjusilmukkarivit sinne nurjalle. Todella hyvä keino pitkissä kuvioväleissä. Lanka ei näy päällipuolelle laisinkaan. Käytän tätä tekniikkaa kyllä varmasti muissakin kirjoneuleissa.
Malli: Miesten perussukka pitkällä varrella by Kardemumma, 
netistä löytynyt kirjoneulekuva varteen.
Lanka: Novita 7 veljestä musta, keltainen ja valkoinen, 232 g
Puikot: Bambuiset nro 3 ja 3,5

5 kommenttia:

  1. Todella upeat! Itselläni on kokemusta Rauman Lukko -sukkien tekemisestä. Täytyykin pistää mieleen tämä pidempi malli jos/kun nuo nykyiset kulutetaan puhki :-)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kärpät! (Ja vielä oikea jääkiekkojoukkuekin)

    VastaaPoista
  3. Hienot! Mulla on puikoilla Hifk-sukat. Yritin muutamaan kertaan tehdä logoa kirjoneuleena, mutta tuli niin pitkiä langanjuoksuja etten selvinnyt siitä 4 erivärisen langan kanssa. Päädyin tekemään logon silmukoita jäljentämällä. Siinäkin on tekemistä! Toivotaan että ehtivät jouluksi ja mies tykkää :)

    VastaaPoista
  4. No huh, miten hienot Kärppä-sukat! Varmasti mieluisat Kärppien fanille :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.