sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Muijaa sukissa

Marikuosit ovat kyllä koukuttavia. Kun yhden sai valmiiksi, oli puikoilla jo uusi pari marisukkia. Tällä kertaa kuosiksi valikoitui pikkumuija. Nämä marikuosit täytyy varmaan kutoa kaikki.
Yllättävän pienellä kirjoneulekuviolla tulee kauniita sukkia. Tämäkään ei ole kovin monen kerroksen malli, mutta toistamalla siitä saa näyttävän pinnan. Minulta toivottiin vähän toisenlaisia sukkia, mutta silmäni iski mallikuvassa tähän muijakuosiin ja koko sukista tulikin sellaiset. Mallisukissa oli paljon muitakin kuvioita, mutta silmäni näkivät vain tämän kuvion ja sukista piirtyi alitajunnassani muijat. Hassua, miten sitä näkee joskus asiat.
Musta on hankala väri kutoa näin pimeänä aikana. Ulkona on harmaata ja valoa ei tahdo riittää. Kirjoneuleessa se menee kuitenkin paremmin kuin yhtenä, suurena pintana. Valkoinen piristää kummasti neuletta. Nämä eivät tuntuneet laisinkaan hankalilta kutoa. Silmissäni kyllä vilahti jo ajatus punaisista muijista.
Malli: Muijasukat koko 38-39
Lanka: Novita 7 veljestä, valkoinen ja musta, 125 g yhteensä
Puikot: Bambuiset nro 3,5

3 kommenttia:

  1. Ihanat näin mustavalkoisina! :) Suuri kontrasti, niin pieni kuviokin on näyttävä.

    VastaaPoista
  2. Vautsi, Muijathan ne siinä! Tää kuosi näyttäis varmasti kivalta myös ohuesta sukkalangasta neulottuna, tulisi enemmän kuviota...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.