lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kaksin mukavempi

Samasta lilasta Tennessee kerästä tuli vielä toinenkin kennopipo. Laskeskelin ensimmäisen jälkeen, ettei toista aivan yhtä isoa enää tule ja kavensin myssyä yhden 6 silmukan kennon verran, mutta tein liki yhtä syvän. Kannatti, vaikka loppuvaiheessa rupesi jännittämään jo langan riittävyys. Jätinkin sitten ihan lopussa yhden melko lyhyen kerroksen pois ennen viimeistä kavennusta ja sain langan riittämään. Lankaa jäi jäljelle 33 cm pätkä päättelyn jälkeen, että se todella olisi ollut siinä ja siinä, olisiko riittänyt siihen lyhyeenkään kerrokseen. Paljon tarkemmin ei voisi enää kerää käyttää. Painoa tällä yhden kuviokerran kapeammalla myssyllä on 48 g eli yhteensä painoivat tasan 100 g. Malli on kyllä mukava ja joutuinen kutoa. Ja meneväthän ne myssyt aina eri ihmisille, joten ei kait se haittaa, vaikka muutama samanlainenkin on joukossa.

Kirsin lähettämistä langoista on tehty jo melkoinen kasa myssyjä. Kaikkiaan 12 myssyä, kun olen hieman jatkanut omilla puuvillakerilläni. Keriä on vielä jäljellä, hieman yli puolet on jo kudottuna.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Siirtyilevät silmukat

Pitää kokeilla aina uusiakin malleja. Tätä neuletta oli kiva tehdä, silmukat siirtyivät vain muutamilla kerroksilla ja sitten taas sai kutoa tavallista, nopeaa neulosta useamman kerroksen. Löydin mallin Novitan sivuilta. Suunnittelijana jälleen Anne-Maija Immonen, jonka suunnittelemia töitä olen ennenkin kutonut.
Tämmöinen mösä tällä kertaa. Pidin tämän neulomisesta.

Malli: Neulottu pipo, Anne-Maija Immonen,
kaksi kuviokertaa enemmän kuin mallissa.
Lanka: Novita, Tennessee, 52 g
Puikot: 3 ja 3,5 pyöröt sekä 3,5 sukkapuikot.

Puutarhahommat vain tahtovat viedä nyt aikaa. Eilen jo istutin uusia taimia, siirrettiin rentukkaa, jaettiin vuorenkilpeä ja levitettiin sitä lisää rinteeseen. Kerättiin talventörröttäjiä, kolme isohkoa kukkapenkkiä saatiin melko hyvää malliin kevätsiivojen kanssa. 

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Batik-raitaa

Muutama myssy ihan perusneuletta on valmistunut. Lankana tässä Kirsiltä saamani Puro Batik. Ensimmäinen myssy oli jälleen kokeilu, jolla haettiin silmukkamäärää. Tulihan siitä minulle iso, mutta isompiakin myssyjä tarvitaan. Sitten toiseen sainkin mitat kohdalleen. Siinä Batikin kaveriksi kaivoin ison valkoisen puuvillakeräni, joka keveni edes hieman tämän myssyn raitoihin. Myssyt näyttävätkin aivan erilaisilta juuri noiden valkoisten raitojen vuoksi. Ei uskoisi, että samasta kerästä ovat. Lankaa jäi vielä sen verran, että kolmanteen myssyyn voisi tehdä vielä ohuita raitoja.
Sytomyssyt menevät keräykseen ja sitä kautta toivottavasti voin jonkun päivän saada edes hieman paremmaksi. Isompaan myssyyn kului lankaa 53 g ja pienempään 50 g. Ei olisi yksi kerä yksistään riittänyt näihin.

Minun pitäisi suunnitella vauvaneule. Työkaverini saa syyskesällä vauvan ja oli puhetta, että neuloisin vauvalle jotain. Nyt täytyykin metsästää hyvää neuleohjetta. Olisiko kenelläkään vinkata? Malliin tulisi käydä musta lanka, jota voi jonkin verran avittaa valkoisella. Olen jo melkoisen sivumäärän käynyt nettisivuja läpi, mutta kohdalle ei ole vielä sitä oikeaa sattunut. Onneksi edessä on valoisa aika, niin mustan langan neulominen käy.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Puutarhan kevät

Kukkapenkkikierroksella lumikellot olivat jo päänsä kääntäneet nukkumaan. Pitkä työpäivä takana, niin pääsin niin myöhään tarkistuskierrokselle.
Todellinen voima puskee läpi hangen. Viimeisiä lumipaikkoja puutarhassamme ja lumikellot tulevat hangen läpi. Lumi on jo todella likaista ja sulaa varmaan pian pois, jos tulee vesisade.
 Krookuksia nousee vähän sieltä ja täältä.
Toisissa kohdin sipuleita on jo enemmänkin ja kukkia sen mukaan. Eivät olleet vielä laittaneet päätään suppuun vaan kukkivat minun iloksi.
Posliinihyasintit ovat levinneet kivasti. Niitä löytyy jopa takapihan nurmikolta. Muurahaiset ovat kylväneet siemeniä sinne ja keväällä ovat ihan mukavia pikkukukkijoita, jotka häviävät tyystin kesäksi.
Kasvatin joku vuosi sitten kärhöjä siemenestä. Tämä valkoinen alppikärhö on jo hyvällä kasvun vauhdilla pullistelemassa silmujaan. Tänä vuonna se ei ollut katkennut juuresta poikki. Takapihalla sininen sisarensa oli jälleen joutunut myyrän talviruoaksi ja kehikko oli nurin ja juurakon tilalla kolo. Ehkä se nousee vielä siitä - sekin. Toissa vuonna oli sama juttu. Myyrät olivat sen silloin löytäneet.

Kirjavaa sinistä

Kirjavasta langasta täytyy tehdä mahdollisimman yksinkertainen myssy. Tässä kokeilin pientä pystyraitaa tehostamaan myssyä. Lankaa tähän meni 39 g.

Meillä on lämpötila yhtäkkiä +14 ja johan rupesi piha huutelemaan töihin. Aivan ihana ilma ulkona. Kuivimpia talventörröttäjiä jos menisi keräilemään pois.