tiistai 2. elokuuta 2011
Eräänä maanantaina yllättäen
Minulla on maanantaisin tuntia pidempi työpäivä kuin viikon muina päivinä. Tunti kuluu melko hitaasti, joten olin todella yllättynyt, kun sain mieluista ajankulua sille tunnille. Tässä eräänä maanantaina sain tuolla viimeisellä tunnilla ystävältäni tekstiviestin, jossa hän kertoi terveisiä Tallinnasta. Vastasin siihen oitis. Ja vasta vähän ajan päästä tajusin, että toisikohan hän minulle hieman lankaa, kun Tallinnassa kerran oli. Tiesin ystäväni kiertävän lankaostoksilla. Uusi viesti äkkiä kehiin ja väritoivomuksia mukaan. Kohta saapui vastaus: ostettu. Mitä, näin äkkiä? Hän oli juuri lankakaupassa ollut ja palannut täydentämään minun toiveiden mukaisesti ostoksia.
Sain nuo tuliaiset viime perjantaina ja tässä tätä vironvillaa nyt olisi. Suklaanruskea ja sininen olivat toiveeni, lapasiin ja huiviin. Hyvin ystäväni toteutti toiveen. Sain vielä tuon Any -kerän kokeeksi. Emme ole kumpikaan siitä langasta neuloneet, joten nyt testataan.
Sain tämän tunnustuksen Virveriikalta. Kiitos! Olen kyllä näihin huono vastaamaan ja vielä huonompi jatkamaan eteenpäin. Tässä piti vastailla muutamiin kysymyksiin.
Lempiväri: sininen.
Lempiruoka: syön kaikkea muuta paitsi katkarapuja ja maksalaatikkoa.
Mihin haluaisin matkustaa: Sveitsi, Itävalta ja Englanti ovat toivelistalla.
maanantai 1. elokuuta 2011
Myssyilyä
Ensimmäiset sytomyssyt valmiina. Kokeilin näitä eri ihmisten päässä ja jokaisen päässä näytti aina erilaiselta. Ehkä siis jollekulle sopii. Nämä ovat kudottu lahjoituslangoista. Tummempi painaa 44 g ja vaaleampi 32 g. Näin eri langat ovat hyvin eri painoisia. Ohjeena Silo-pipo Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Näiden myssyjen teossa on tainnut minulla suurin kompastuskivi olla se, että sopiiko tehty myssy kenellekkään. No, huomasin, että näyttää aina erilaiselta eri päässä, joten ei kait sillä sitten kovin suurta merkitystä ole. Kunhan on eri kokoisia, niin on mistä valita parhaiten istuva.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Jospa sittenkin kokeilisin
Suuret kiitokset kaikille edellisen kirjoituksen kommentoijille. Kyhäilyäni näyttää seuranneen usea. Luulin jo jatkuvan sukkakutomisen kadottavan kaikki blogistani. Mutta toisin taitaa käyneen. Olen iloisesti yllättynyt niin monista onnitteluista. KIITOS.
Eilen kävin ystävän kanssa pienellä retkellä. Tapion kauppa Päntäneellä ilmoitti naamakirjassa pitävänsä siivouspäivää ja oli laittanut lankoja alennukseen. Päätimme retkestä edellisen iltana ja aamulla suuntasimme oikopolkuja pitkin Päntäneelle. Kudoinkin tuota viimeistä kyhäilysukkaa matkalla ja sain sen valmiiksi paluumatkan alkupuolella.
Kaupassa piti ensin tutustua kaikkiin lankoihin ja kiertää kaikki lankahyllyt ennen kuin pääsi ostamaan. Aikaahan siellä meni, mutta kärryihin kertyi melkoinen määrä lankoja. Minulla pääasiassa kirjoneuleisiin sopivia. Jotenkin sukkalangat eivät houkutelleet juuri sillä hetkellä. Jokunen huivilankakin pääsi mukaan. Kassalla sitten totesimme Fabelin hinnan muodostuvan niin alhaiseksi, että pienen tuumaustauon jälkeen teekupin äärellä palasimme vielä sille hyllylle. Tällä toisella kierroksella tulikin sitten sukkalankaa ja hieman alpakkaa.
Kuvassa oleva tiskirätti on ensimmäinen kokeiluni sillä saralla. Olen ehkä ilmeisen epäluuloisesti suhtautunut näihin kudottuihin tiskirätteihin, mutta nyt päätin kokeilla sellaista. Bambulangat olivat tarjouksessa ja ostin nuo kolme kerää ihan näitä rättejä varten. Ensimmäinen on tehty ja on jo käytössä.

lauantai 30. heinäkuuta 2011
Tuuletusta
Viimeiset kesäyön hullutussukat, maalarimestarin sukat valmiit. Voinen nostaa kädet pystyyn ja tuulettaa kuin voittaja. Ehdin ja vielä jäi vähän aikaakin. Tämä Kyhäily on ollut mielenkiintoinen projekti, joka on herättänyt hyvin monenlaisia tunteita töiden edetessä innosta haikeuteen, epätoivosta riemuun. Yllätyksia, onnistumisia, itsensä ylittämisiä.
Sukat eivät mahtuneet oikein yhteiskuvaan, mutta tässä kuvassa kaikki ohuista sukkalangoista neulotut sukat. Kaikkiaan 13 kpl meidän perheen kolmen naisen jalkaan sopivia sukkia. Kuvat saat suuremmiksi niitä klikkaamalla.
Tässä toisessa kuvassa sitten 7 veikasta, 5 kpl sekä Nallesta, 4 kpl neulotut sukat. Sopivat perheen naisväen jalkaan. Lisäksi vielä nuo kolmet vähän pienemmät sukat.

Hullutustyöt 2011:
1/25 Vauvan sukat, aloitettu ja valmistuneet 1.6. Lanka Lanet. 17 g.
2/25 Kerttu sukat, aloitettu ja valmistuneet 2.6. Lanka 7 -veljestä, 103 g.
3/25 Haaleat sateenkaaret, aloitettu 3.6. valmis 20.7. Lanka Schanzer Sockenwolle. 59g
4/25 Mansikkapaikka, aloitettu 4.6. valmis 26.7. Lanka OnLinien Supersocke 100. 59 g.
5/25 Serpentiinisukat, aloitettu ja valmistuneet 5.6. Lanka Regia 4-fädig Ringel Color, 57 g.
6/25 Jäkälävirta, aloitettu 6.6. valmis 25.7. Lanka Opal, Elemente. 55 g
7/25 Minttusuklaahippu, aloitettu 7.6. valmistuneet 23.6. Lanka Opal kartiolanka. 59 g
8/25 Ruususet, aloitettu 8.6. valmiis 27.7. Lanka Novita Nalle Kukkaketo, Ruusu. 73 g
9/25 Tilkkutäkki, aloitettu 9.6. valmis 17.6. Lanka Opal, Traumfänger 52 g.
10/25 Saiturin Viirukissa, aloitettu 10.6. valmis 21.7. Lanka Regian Tweed, Fabelin ja Regian sukkalankojen jäännöksiä. 63 g
11/25 Maalarimestarin sukat, aloitettu 11.6.valmis 30.7. Lanka OnLinien Supersocke 100. 54 g
12/25 Tiikerinmetsästys, aloitettu 12.6. valmis 16.7. Lanka Opal Regenwald Tiger, 52 g.
13/25 Syksyn aatos, aloitettu 13.6. valmis 14.7. Lanka Schanzer Sockenwoll, 60 g
14/25 Syreeni, aloitettu 14.6. valmis 2.7. Lanka 7 veljestä, lila, 90 g.
15/25 Lakritsijäätelö, aloitettu 15.6.valmis 17.7. Lanka 7 veljestä Polkka. 92 g.
16/25 Kesäheinä, aloitettu 16.6. valmis 13.7. Lanka 7 veljestä, 87 g.
17/25 Sydänystävä, aloitettu 17.6. valmis 13.7. Lanka 7 veljestä. 92 g.
18/25 Järvimaisema, aloitettu 18.6. valmis 26.6. Lanka Nalle kesä. 72 g.
19/25 Jäätyneet marjat, aloitettu 19.6. valmis 30.6. Lanka Nalle talvi, 69 g
20/25 Puolukkaretki, aloitettu 20.6. valmis 1.7. Lanka Nalle Marjaretki. 79 g
21/25 Vaahtokarkki, aloitettu 21.6. valmistuneet 22.6. Lanka Nalle, vaaleanpunainen, 36 g.
22/25 Nimeä vailla, aloitettu 22.6. valmis 19.7. Lanka Regia Path Antik Colors. 58 g.
23/25 Vauvan sukat, aloitettu ja valmistuneet 23.6. Lanka Baby Merino, vaal.punainen, 21 g.
24/25 Juhannusaatto, aloitettu 24.6. valmis 23.7. Lanka Hjertegarn Strompegarn Magic colours. 57 g
25/25 Pohjanmaan ruska, aloitettu 25.6. valmis 24.7. Lanka Woll Butt Sockenwolle. 59 g.

Kaikkiaan hullutustöihin kului lankaa 1575 g
Nyt se on ohi ja siirrytään muihin töihin. Tänään kävin jo lankakaupassa ja ensin kiersin sukkalangat kaukaa, mutta palasin ostamaan niitäkin. Mutta siitä sitten erikseen.
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Hyvän asian puolesta
Nämä langat ovat seuraavaan projektiin. Vielä yksi sukka kesken kesäyön hullutuksessa ja sen jälkeen siirryn näihin. Nämä ovat lahjoituslankoja Sytomyssyihin. Oma osuuteni myssyistä on tainnut jäädä kutomatta ja kun Matleena kyseli langoille kutojia, niin ilmoittauduin oitis. Hyvän asian puolesta muutaman myssyn voin tehdäkkin.
Kuvatessani noita lankoja ulkona yllätyin miten paljon keltaisia lehtiä kalliolla jo oli. Tuskin ne kuivuttaa ovat, sen verran on satanut. Mutta viljoilla tuntuu olevan kiire tuleentumaan, marjat valmistuu nopeassa tahdissa ja aamut ovat jo hyvin kosteita. Syksy se sieltä pienin askelin hiipii. Koululaisilla muutama viikko lomaa. Sitten on tämä kuuma kesä mennyt.
Tilaa:
Kommentit (Atom)