torstai 29. marraskuuta 2012

Huomioitu tonttu

Olen viime aikoina saanut tunnustuksia useampia eri suunnista. Kiitän Ciancya, Katjainkeriä ja Oranssia huomioimisestani. Juuri nyt aikani on hieman kortilla jatkaakseni tunnustuksia, tiedättehän - joulu on tuota pikaa. Itse asiassa, olen aika huono tekemään mitään paljastuksia itsestäni ja jatkamaan ketjua eteenpäin. Mutta mukavaa se aina on saada sellainen.
Muutama joululahja on vielä tilauksessa, joten täällä puikot viuhuu. Huomasin juuri, että vaikka olen koko vuoden kutonut paljon sukkia, on sukkavarastoni käynyt melko tyhjäksi näin joulun alla ja varastoni olisi voinut olla suurempikin. Ilmeisesti en ole sittenkään tehnyt tarpeeksi sukkia. Ahkeroin vielä muutamat sukat ennen jouluaattoa, koska kuvan sukista ei ole enää yksiäkään muille annettavaksi.

12 kommenttia:

  1. Oi - jos saisin valita noista yhdet itselleni, niin en kyllä osaisi päättää - ovat niin kauniita kaikki ! t. Eija

    VastaaPoista
  2. Upea ympyrä. Vaikket kysykään, niin kerron, että kauneimmat minusta ovat lounaaseen päin osoittavat sini-ruskea-raidalliset.

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus, mikä sukkaympyrä!!!

    VastaaPoista
  4. Ai mahdoton sentään oletpa sinäkin sukkia ahkeroinut. Sama pulma tuli minullekin, että vaikka olin tehnyt mielestäni paljon sukkia niin silti täytyy vielä tilaussukkia melkoinen määrä tehdä ennen joulua...:) Mutta on se vaan niin kiva olla Pukin apulaisena.
    Iloista joulunodotusta!!!

    VastaaPoista
  5. Kuva on ilo silmälle! Sukat ovat kaikki toinen toistaan kauniimpia.

    VastaaPoista
  6. Voi mikä määrä ihania sukkia . On siinä puikot saaneet kyytiä.

    VastaaPoista
  7. Paljon on kauniita sukkia ympyrässä. Olet ollut kovin ahkera sukkarintamalla - ja muissakin neuleissa.

    VastaaPoista
  8. Upea kasa ja paljon on annettavaa! Kiva, kun olet itsekin saanut, tunnustusten muodossa.

    VastaaPoista
  9. Voi mikà mààrà upeita sukkia!

    VastaaPoista
  10. Jos joku sanoo että villasukat eivät ole kauniita,niin puhuu palturia.Nämä sukat ainakin ovat
    IHANIA!!!:)

    VastaaPoista
  11. Ihanaakin ihanampi ympyrällinen kauniita sukkia!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.