maanantai 27. tammikuuta 2014

Perhosen keveää

Monelle on varmasti tuttu Eeva Haaviston iki-ihana lapaskirja. Siinä on kaunis perhosmalli, jonka olen jo aiemmin siirtänyt sukkiin. Niitä sukkia on pidetty paljon ja ovat edelleen hyvin käyttökelpoiset. Työkaverini näki nuo aiemmin tekemäni sukat ja pyysi samanlaisia, tosin hieman suurempia.
Näihin sukkiin laitoin sitten viisi perhosta lentelemään tuohon päälle. Väreinä punainen ja valkoinen. Varsista tuli hieman pidemmät, mutta niin piti olla myös jalkaosa, joten yksi perhosista kohdistui nilkkaan. Myös kärkikavennuksen tein eri tavalla, juuri kuvion kohdistamisen ja oikean koon saamisen vuoksi.
Sukat ovat kuvioltaan keskenään toistensa peilikuvat. Värit vain meinasivat olla lankavarastoni kannalta ongelmalliset. Missään ei tuntunut olevan riittävästi sekä punaista että valkoista sukkalankaa, enkä päässyt juuri silloin uusiakaan hankkimaan. Lopulta pitkän penkomisen jälkeen onnistuin löytämään oikean väriset langat Nalle-laatikostani ja pääsin kutomaan. Itse sukat valmistuivatkin sitten melko nopeaan.
Malli: Perhonen, perinnemalli siirretty sukkaan, koko 38
Lanka: Novita Nalle, valkoinen ja punainen, 86 g.
Puikot: KnitPro 2,5 ja 2,75

16 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän ihanat sukat!

    VastaaPoista
  2. Hienosti toteutettu muutos. Lapasissa olen noita perhosia nähnyt aiemmin pyrähtelevän.

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit sukat! Hienosti olet jälleen saanut kuviot sopimaan! Ei ole aina ihan yksioikoinen juttu että niin onnistuu!

    Huomasin juuri itse, että useat omista sukkapareistani alkavat olla jo niin hyvin pidetyt, että uudet sukat itselle eivät olisi lainkaan huonompi juttu. =) Rikkihän seiskaveikasta tehdyt eivät juuri mene, mutta kyllähän niissäkin aikaa myöten käyttö alkaa näkyä. Mutta niinhän sitä sanotaan, että suutarin lapsella ei ole kenkiä, niin ei näköjään sukanneulojalla aina tuliteriä omia sukkia. ;)

    VastaaPoista
  4. Niin kauniit! Kirjoneuleet on kyllä selkeesti siun alaa :)

    VastaaPoista
  5. Sykähdyttävän kauniit sukat!

    VastaaPoista
  6. Näissä sukissa on samaa sävyä millä toteutin ne siun suunnittelemat ruusulapaset.. juurikin postasin niistä blogiini ;)

    VastaaPoista
  7. Siis apua miten ihanat sukat, tälläiset tahtoo nyt ja heti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.