keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Neuleet päättelyn jälkeen

Miltä se neule näyttää suoraan puikoilta tullessaan? Vähän vaatii kostutusta ja asettelua, mutta ei kovin paljon. Myssy tehty tämän vuoden puolella, toiveen mukaan. Ensimmäinen tällä mallilla tehty myssy ja ihan kiva tuota oli tehdä. nyt sitten yöksi kuivamaan kostutuksen ja muotoilun kautta, tasoittuu neulepinta hieman.
Myssy on luonnossa turkoosi, mutta keinovalossa kuvattuna siitä tuli aika sininen. Sillä lyhyellä päivänvalolla en kuitenkaan paljon pysty kuvaamaan, kun en ole kotona - eikä mallikaan. Joten on vain tyytyminen vähän sinne päin oleviin väreihin. Muuten menisi keväälle, ennen kuin voisi kuvata.
Myssylle kaveriksi on tehty nämä lapaset. Ohje kumpaankin tulee samalla kertaa, mutta jostain syystä myssy on jäänyt lapasten varjoon ja ehkä kenties monelta huomaamatta kokonaan. Itse asiassa, ohjeessa tulee kaaviot kahteen eri myssyyn, matalampaan malliin ja sitten tähän syvempään.
Tyttärelleni asusteet ovat hieman isot, omaan päähäni myssy on vallan mainion kokoinen. Samoin lapaset.
Malli: Cat Mittens (Ravelry) by Jorid Linkvik (ohje molempiin tuossa samassa ohjeessa)
Lanka: Teetee Pallas turkoosi nro 13 ja musta nro 6 , myssy 83 g ja lapaset 75 g, yhteensä 158 g
Puikot: Addin pyörö 3/60cm ja KnitPron puikot nro 3

14 kommenttia:

  1. Kauniita ovat, enkä lakkaa ihailemasta tasaista kädenjälkeäsi - olet oikea kirjoneulemestari!

    VastaaPoista
  2. Totta, enpä ole noita myssyjä missään nähnyt. Kaunis setti.

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit ja hyvää jälkeä!

    VastaaPoista
  4. Kiva setti! Eikä ne ilman loppusilaustakaan niin erityisen epätasaisilta näyttäneet! Osaisimpa itsekin tehdä kaunista kirjoneuletta...!

    VastaaPoista
  5. Kauniita neuleita! Varsinkin nuo lapaset ovat ihanat!

    VastaaPoista
  6. Kiva setti, mukavat pirteät värit!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana setti...ja ihanan värinen!

    VastaaPoista
  8. Aina vaan kauniimpaa kuvioneuletta tulee tosi hienoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.