maanantai 28. syyskuuta 2015

Siskolle

Keväällä jo sisareni pyysi kutomaan hänelle ranteenlämmittimet. Töissä ovat kuulemma tarpeelliset. Langatkin sain ja vähän viitettä millaiset. No, tässä muiden töiden lomassa jäivät langat pussiin ja mallikin unohtui. Kunnes sitten lauantaina sain vihdoin nämä puikoille.
Malli löytyi lopulta Dropsin sivuilta ja vaikkei sisareni taida olla laisinkaan pitsi-ihminen, sai hän tällä mallilla tehdyt ranteenlämmittimet. Malli valikoitui ajatuksella, ettei nämä venyisi käytössä kovin paljon vaan pysyisivät muodossaan. Oli oikeastaan aika joutuisa malli kutoa. Toisen tein lauantaina ja sille parin sunnuntaina. Viime yön ne oli kostean välissä ja tänään pääsin kokeilemaan niitä siskoni käsiin. Hyvät tuli.
Ranteenlämmittimet voi vetää jopa enemmän tuohon käden päälle - vähän tilanteen mukaan. Kaunis, kaareva reuna tekee näistä jopa ihan juhlalliset. Arkikäyttöön nämä ovat kyllä tarkoitetut ja menevätkin siihen työhön. Mallissa lankavalinta oli alpakka, mutta sisareni lankapussista löytyi Regian ohutta sukkalankaa ja niistä tuli aivan kelvolliset rannekkeet.
Lanka: Regia 4-fädig, 38 g
Puikot: KnitPro 2,5

5 kommenttia:

  1. Kauniit! Noi sopii myös juhlavampaan pukeutumiseen, ihanasti sopisi ranteeseen noiden kanssa helmi-rannekoru!

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja varmasti käytännöllisetkin, voi pitää viileässä toimistossa muitakin kuin pitkähihaisia paitoja :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.