maanantai 26. joulukuuta 2016

Bömbömböö

Sisareltani tuli jo hyvissä ajoin ennen joulua pyyntö kutoa tyttärensä poikaystävälle BMW aiheiset villasukat. Hän toi minulle kaappiensa kätköistä pari kerää harmaata Vesa sukkalankaa, että josko noista saisi. Aikani mallia pyörittelin ja piirtelin, lopulta lukuisten koneella vietettyjen tuntien jälkeen sain aikaiseksi jonkinlaisen mallin. Muut langat löydin omista varastoistani.
Itse sukat kutoikin sitten loppujen lopuksi nopeasti. Paljonhan noissa oli ihan yhdellä värillä. Lanka oli minulle aivan outo, joten se tuotti jonkin verran miettimistä. Sormituntuma langasta oli kova neulontajälki, Mallina toiminut mieheni kuitenkin sanoi sukkien tuntuneen lämpimiltä jalassa, vaikkeivat kauan hänellä olleetkaan. Sen verran, että sain koon kohdalleen ja sitten kuvat otettua valmiista sukista. Kastelussa langasta lähti jonkin verran likaisen oloinen vesi ja oikomisessa lanka pehmeni hieman. Neulontajälki tästä tuli tiivis.
Ei niistä hassummat sitten loppujen lopuksi tulleet. Valmistuminen jäi kyllä aika lähelle joulua, mutta toimitus oli helppoa ja ehtivät lahjaksi hyvinkin. Mustat osat neuloin kirjoneuleena sukkiin, valkoisen ja sinisen kirjoin jälkikäteen silmukoita jäljentäen.
Malli: Bömbömböö by Kardemumma, koko 42-43
Lanka: Novita 7 veljestä sininen, musta ja valkoinen,
Vesa sukkalanka harmaa, 130g
Puikot: Zing nro 3

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.