Laurin Villalanka oli tarjouksessa ja haalin sitä muutamia keriä varastooni. Viluinen tyttäreni on ihastunut tästä langasta tehtyihin sukkiin. Ovat ihanan lämpimät. Varsinkin kun äiti sattui huovuttamaan niitä hieman. Miellyin itsekkin tästä tehtyihin kämmekkäisiin. Olivat vallan mukavat pitää kädessä, kun rannetta vihloi. Lämmittivät niin mukavasti rasittunutta rannetta. Lanka luvataan konepesun kestäväksi, mutta ei aivan ollut sitä, joten sukat huopuivat jonkin verran. Mutta muuttuivat sitä kautta entistä ihanammiksi. Pesin kuten 7 veljestä sukat, ilmeisesti olisi ehkä ollut parempi valita villapesuohjelma. Varman päälle kannattaa pestä käsin. Lanka on 75% villaa ja 25% polyamidia. Jotakuinkin 7 veljestä korvaava.
Punnitsin kerät, jos tekisin ostoksistani taulukkoa vuosittain ja yllätyin. Osa keristä painoi sen luvatun 150 g, osa 151g, osa 148 g ja yksi vain 147 g. Kaikkiaan koko erä painoi 1 kg 344 g eli kerän painon mukaan laskettuina jäi puuttumaan 6 g yhteensä. Joten vahvasti plussalla ollaan jo tänä vuonna ostojen ja kulutuksen suhteen. Puikoilla on kuitenkin lupaava iso työ, joten tilanne saattaa hieman korjaantua.

