Tehty kaikkien vaivaan välissä

Kävin eilen illalla kuvaamassa äitini käsitöitä. Sain suostumuksen julkaista kuvat täällä ja yritän parhaan mukaan kertoa miten hän nämä tekee. Äidilläni on nivelrikko, joten käsityöt pitää nivelet edes jonkinlaisessa liikkeessä. Hän oli juuri saanut kangaspuista irti pyyheliinakankaan ja tässä työvaiheita.

Tällainen puuvillaloimi tuli toisen edullisesti hankitun loimen siivellä. Ilmeisesti tehdasloimen tutkamet. Loimi piti ensin selvittää ja äiti solmi aina kaksi lankaa yhteen saadakseen pidemmän loimen. Jokainen lanka oli siis käsiteltävä yksittäin.

Pitääkseen langat selvillä hän laittoi ne pusseihin, joista langat juoksivat paremmin. Silti sotkeutuivat jonkin verran toisiinsa lointa kangaspuihin laitettaessa. Viikon verran siinä kului, mutta lopulta loimi oli tuskien kautta saatu puihin. Äiti laittaa yleensä loimen kangaspuihin yksin ilman apua, joka on minusta sinänsä jo temppu. Äitini äiti tapasi sanoa, että niin se sieltä tulee kuin se on sinne laitettukin ja huolellinen puihinlaitto takaa helpon kutomisen.

Kuteena oli uusi rohdinpellava, joka tosin ei ollut uuden hinnalla hankittu. Solmuja loimessa riitti, mutta kutominen sujui mainiosti. Rohdinta jäi vielä muihinkin töihin.

Sidos on loimi- ja kudevaltainen 3-vartinen toimikas. Valmista pyyheliinakangasta tuli 5,5 metriä. Vielä olisi jäljellä pyyheliinojen ompelu.

 Äitini kutoo loimen aina loppuun saakka, viimeisillä senteillä viriö tuskin aukeaa enää kunnolla ja tutkamet eivät pitkäksi jää. Näistäkään ei enää oikein muuksi ole kuin nukelle hiuksiksi. Tutkamien puolessa välissä solmut, että on saatu loimi  pidemmäksi.

Tässä sitten letitetään jo uutta lointa puihin laitettavaksi. Äitini äidin sanontoja on myös tuo tehty kaikkien vaivaan välissä eli tehty aina kun on muilta töiltä joudettu.