torstai 6. syyskuuta 2012

Arkinen ruudukko

Ruusujen jälkeen on paluu arkeen. Tavallisia ruutuja ihan tavallisissa villasukissa. Ei sen kummempaa. Paitsi lanka. Kokeilin kesälomaretkellä ostamaani Kirjo-Pirkkaa ja neuletuntuma oli mukava, jälki kirjoneuleessa varsinkin kiva. Tasainen ja lämmin.
Sukat ovat jostain oman suunnittelun syövereistä napattu. Voivat olla haalea muistikuva jostain näkemästäni, tai sitten vain sellaisiksi ajatuksissani syntyneet. Kutomisessa meni useampi ilta, kun oli kaikkea oheistoimintaakin siinä sivussa. Mutta yllättäen ne olivatkin valmiit.
Ja ihan minulle itselleni - tällä kertaa. Ensin meinasin aloittaa toisen sukan siitä, mihin ensimmäisen sininen jäi, mutta kiittelin itseäni sukkien valmistuttua, kun viitsin keriä välistä raitaa pois ja aloitin molemmat samasta kohdasta. Ensimmäiset sukat sukkasadon hillokellariin valmiina.

Malli: oma aivoitus
Lanka: Kirjo-Pirkka, valkoinen (47) ja sininen (35), 78g
Puikot: 2,5 ja 2,75 kirjoneuleessa.

14 kommenttia:

  1. Taas kerran ihanat sukat, mukava kuvio ja kaunis väritys.

    VastaaPoista
  2. Vakkei oo ruusuja, niin ei nämä mitkään ihan tavalliset silti ole. Kauniit kuin mitkä! Ja onneksi jäävät välillä omiinkin jalkoihin jotkut sukat. :)

    VastaaPoista
  3. Ihan kuin samantapainen ruudukko olisi Haaviston kirjassakin. Olipa tai ei, kauniit ovat sukat!

    VastaaPoista
  4. Ihanat ja varmasti lämpimät sukat, kaunmis kuvio noissa!

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit sukat. Minullakin on kerä kirjopirkkaa, enkä ole keksinyt siitä mitään kaunista. Kirjoneuleeksi se sopiikin vallan mainiosti!

    VastaaPoista
  6. nämäkin , niin kuin kaikki sinun työsi ovat vallan ihanat :)
    sinivalkoinen on niin raikas väri yhdistelmä...

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat! Tällaiseen malliin kyllä kirjava lanka sopii.

    VastaaPoista
  8. TiiQ, tarkistin asian, malli on niin simppeli ettei ole Haaviston kirjassa. Melkein samanlainen on, mutta siinä joka toinen neliä on täysi, ilman keskipistettä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.