torstai 4. syyskuuta 2014

Pitsiä valkoisissa polvisukissa

Minulla on nykyisin nämä kuvausjalat niin paljon poissa kotoa, että olen ehtinyt kutoa useammatkin sukat ennen kuin pääsen niitä kuvaamaan. Kuvausajatkin on sitten sen mukaan, kun ne sattuvat olemaan paikalla. Nämäkin kuvat on otettu myöhään yöllä tytön tullessa iltavuorosta töistä. Nämä valkoiset ihanuudet olivatkin aika mieleenpainuva kudottava. Minulla oli selvä näkemys, että tätä lankaa on varastoissani enemmänkin, mutta kun kolme heinäkuulla hankkimaani kerää oli kudottu, oli työ menossa molemmissa sukissa päkiöiden alla ja lisää lankaa olisi vähän tarvittu, että saisin varpaat tehtyä. Etsin lankaa lisää kaapista, koska sitä piti olla siellä, mutta totesin sen olevankin aivan  varastolangan olevan toista. Eikä kaverillakaan ollut samaa enää jäljellä. Sukat jäivät odottamaan lisätilausta. Etsin sitten aivan toista lankaa eri kaapista toiseen työhön, niin kappas vain, siellä oli jopa kilon verran tätä samaa lankaa, ihan samaa värierääkin. Sukat valmistuivat viime viikolla ja lisälankakin tuli tällä viikolla. Minusta tästä langasta tuli tuo pitsikuvio kauniisti esiin. Malli sai viedä nämä sukat kuvauksen jälkeen omaan käyttöönsä, sillä hänelle nämä oli tehtykin.

Malli: Novitan sukkalehti, Minna Metsänen, koko 35-36
Lanka: SchollerStahl Zimba Top, 156 g, väri 20 kermanvalkoinen.
Puikot: KnitPro Karbonz 2,5 
Kun odottelin lisää lankaa noihin ensimmäisiin, tein toisetkin samalla mallilla, vaan eri langasta. Näitä sukkia kudoin mm. Kuopion matkalla viedessämme sinne opiskelijan muuttokuormaa. Nyt lahjaksi saamani otsalamppu osoittautui vallan mainioksi. Mutta sen valossa kutoessa ei kovin tummia lankoja kudo. Mielellään vaaleaa, ainakin näissä ohuemmissa langoissa. Näistä tuli hieman paksummat johtuen lankavalinnasta ja myös samalla isommat. Mutta kyllä näille omistaja löytyy.

Malli: Novitan sukkalehti, Minna Metsänen, koko 36-37
Lanka: Viking Vilma, väri valkoinen, 171g.
Puikot: KnitPro Karbonz 2,5 

15 kommenttia:

  1. Nämä sukat ovat kuin upea taideteos!

    VastaaPoista
  2. Kauniit, tuota sukkamallia on mulla yhdessä englannin kieleisessä kirjassakin.

    VastaaPoista
  3. Upea malli ja on edukseen juuri valkoisena!

    VastaaPoista
  4. Todella huikeen hienot sukat.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat sukat! Miten minä en ole huomannut tuon mallin kauneutta, vaikka Sukkalehti on jo aikoja sitten hankittu?

    VastaaPoista
  6. Tykkään tuosta mallista. Tein jokin aika sitten samalla ohjeella puuvillalangasta itselleni koti/unisukat. Lankana kirjava Pirtelö. Aion tehdä myös villalangasta.

    VastaaPoista
  7. Tässä kohtaa täytyy sanoa samoin kuin Seikku ylhäällä. Häkellyttävää. Ei mun sukkalehdessä ole ollut näin kaunista mallia :-D

    VastaaPoista
  8. Ihanat sukat! Malli tulee kauniisti esille valkoisessa =)

    VastaaPoista
  9. Kauniit! Niinkuin kaikki neulomasi sukat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.