sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Punaiset joulusukat

Tilauksena oli tällä kertaa pitkät, punaiset pitsisukat. Todelliset joulusukat. Tällä kertaa langat löytyivät varastoistani ja pääsin kutomaan sukkia keskiviikkona. Jos ei punaista olisi ollut varastossa, niin aloitus olisi venynyt parilla päivällä. Laskin, että lankani riittävät, vaikka kyseessä olikin ylipolven sukat ja riitti se. Jäikin vielä. Tämän takia täytyy aina olla varastoissa lankaa, niin pääsee heti kutomaan, kun tarve ilmenee. Ei ole laisinkaan hullua hamstrata lankaa kaappeihin.

Keskiviikkoiltana sain kudottua n. 10 cm ja sen jälkeen olen tehnyt sukkia aina kun vain olen ehtinyt. Pyhäinpäivän viikonloppuna olen tehnyt ahkerasti puikkohommia ja sukat valmistuivat tänään iltapäivällä. Sattui vielä mallikin pistäytymään kotona ennen junan lähtöä, niin sain kuvattua sukat pikapikaa oikein jalassa. Nämä ei oikein muuten näytä miltään. Sukkien kauneus tulee esiin, kun ovat jonkun jalassa.
Malli: Novitan sukkalehti, Minna Metsänen, koko 38
Lanka: Gjestal Maija, 232 g
Puikot: KnitPro Karbonz 2,5

17 kommenttia:

  1. Upeat! Mallin jalassa suorastaan superupeat.
    Ja kyllä - lankaa kuuluu olla jonkinlainen hätävaravarasto. Tietenkin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai! Jonkinlainen - riittääköhän se minun varastoistani? Mitä jos lanka loppuu, niin täytyy varautua.

      Poista
  2. Ihanat sukat!

    Ja tietenkään lankojen ostaminen varastoon ei ole mitään muuta kuin järkevää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, varsinkin kun saa joskus jostain hyvistä tarjouksista.

      Poista
  3. Täsmälleen samaa mieltä lankojen hamstrauksesta! Mitä jos just vaikka lauantaina klo 15 tulee pakottava tarve neuloa pitsihuivi/villatakki/torkkupeitto, ja ei oo tarvittavia lankoja valmiina?? Sillonhan joutuis oottamaan maanantaihin asti ennen lankakauppaan pääsyä, ja siihen mennessä ois inspiraatio hävinnyt taivaan tuuliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Onneksi minulla on hyvin ymmärtäväinen ja viisas puoliso, joka kuskaa aina välillä hamstraamaan lankoja. Eikä pidä minään minun "pieniä" varastojani.

      Poista
  4. Nämä sukat on ihanat myös punaisina :)

    VastaaPoista
  5. Minä tykkään sitten tuosta mallista ja haaveena ois kyllä neuloa tuolla mallilla, nuo punaiset ovat sitten kauniit :) Niin ja lankaa pitää olla varastossa :)

    VastaaPoista
  6. Mietettömät sukat :) Täällä täytyisi aloittaa taas se lankavaraston kasvatus. Kaikki varastot meni kaatikselle kun sädesieni iski asuntoon. Jos sitä pikkuhiljaa. Nyt on varastossa vain pari kerää virkkauslankaa tai puhumattakaan muista varusteista. Mutta pääseepä aloittamaan ns puhtaalta pöydältä. Nuo sukat menee kyllä harkintaa, jos vaikka sormet antas myötä ...

    VastaaPoista
  7. Nopsaan olet neulonut. Juu, lankaa pitäisi olla sopivasti varastossa. Mulla ei oikeasti ollut mitään lapasiin sopivaa lankaa ja oli heti ostettava kun kauppaan menin. Vaan ei ollut oikein hyvä ostos, tänään ostin kivemmat langat.

    VastaaPoista
  8. Novitan ohjeessa tämä malli on polven alapuolelle, kuinka paljon simukoita tulisi lisätä jotta saisi tällaiset yli polven menevät?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.