sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Yökyöpelit

Viime päivinä on kyllä ahkerasti kudottu, mutta projektit ovat tällä hetkellä vielä hieman salaisia. On useampi lahjajuttu, joiden kanssa pitää odotella vielä tovi. Niitä ei voi vielä tänne tuoda, joten esittelenpä jo maaliskuun alussa valmistuneet pöllölapaset, joita ei vielä ole tänne ylös kirjattu. Vanha tuttu malli. Aika monet lapaset olen tällä ohjeella kutonutkin. Sain tällä kertaa mallinkin esittelemään lapasia, vaikka hänen siroon käteen nämä ovatkin hieman isot. Lumet ovat karanneet jo melkein kokonaan pihasta ja kevät tulee kovaa vauhtia. Nämäkin lapaset taitavat päästä tositoimiin vasta syksyllä, kun saamme lumet jälleen takaisin.

Ohjeesta poiketen tein resorin kapeampana ja lisäsin ensimmäisillä kerroksilla sitten silmukat täyteen. Lisäksi muutin hieman peukun tekotapaa. Jätin kaaviosta viimeisen lisäyksen tekemättä ja kavensin peukun kärjessä kahdella kerroksella neuloen kavennuskerrosten väliin yhden välikerroksen. Minusta tässä ohjeessa on ollut aika leveä peukku ja tuolla viimeisen lisäyksen pois pudottamisella sai ainakin näin paksuun lankaan sopivan peukun. Ohuemmassa kaikki lisäykset ovat tarpeen. Neuloin kuitenkin peukkukiilasta kaikki kerrokset, joita kaaviossa on.
Malli: Horatio and Oren (Ravelrystä maksullinen ohje).
Lanka: Novita 7 veljestä musta ja valkoinen, yhteensä 79 g
Puikot: Karbonz nro 3 resorissa ja 3,25 kirjoneuleesa.

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.