keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Mäykkis

Eläinaiheiset lapaset. Niitähän löytyy, mutta harvassa on ne lapaset, jossa on aiheena mäyräkoira. Tiesin lapasten saajan tykkäävän mäyräkoirista, joten halusin niiden kuvan lapasiin. Koska valmista mallia ei löytynyt, niin ei auttanut kuin suunnitella sellaiset itse. Olin jo istunut monta tuntia tietokoneella ohjetta etsien, mutta kun sellaista ei löytynyt otin ruutupaperin ja lyijykynän avuksi. Aloitin ranteiden tassukuvioilla. Kudoinkin ne valmiiksi jo ennen kuin itse lapasten kuvio syntyi. Lapasten toinen puoli selvisi aika nopsaan. Tein samanlaiset kuin Myy-lapasissa. Olihan Ystävänpäivä tulossa. Suloisia pieniä sydämiä täyteen.
Mutta se toinen puoli teetti sitten huomattavasti enemmän töitä. Ideoita ei tahtonut mäyräkoirista pulputa mielen sopukoista. Tai olihan niitä, mutta tila oli rajoitettu, joten hienot suunnitelmat eivät siihen mahtuneet. Värejäkin olisi pitänyt olla runsaammin. Lopulta keksin, ettei sitä koko koiraa tarvinnut sijoittaa siihen kämmenselän päälle, vaan jos laittaisi vain osan. Piirtelin ja pyyhin piirroksia pois. Lopulta sain jotain aikaiseksi. Jotain, joka ehkä hyvällä mielikuvituksella näyttää mäyräkoiralta. Mallien piirtäminen ei aina ole helppoa. Joskus idea syntyy nopsaan, joskus ei. Mutta mukavaa puuhaa onkin sitten toteuttaa ne omat piirroksensa. Malli muuttu hieman toisenlaiseksi kudottuna kuin miltä se siinä ruutupaperilla näyttää. Kutominen taisi kestää vähemmän aikaa kuin mallin suunnittelu.
Malli: Mäykkis by Kardemumma
Lanka: Teetee Pallas, luonnonvalkoinen ja ruskea, yhteensä 76 g
Puikot: Pony nro 3 bambut
Ja posti oli kulkenut aivan oikein. Nämä lapaset löytyivät kahden opiskelijaneitosen postista tänään Ystävänpäivätervehdyksenä äidiltä. Lämpimiä sormia molemmille.

9 kommenttia:

  1. Aivan ihanat, erityisesti nuo koiralapaset ovat minun mieleen! Hyvää ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat nuo mäykkylapaset <3 Teetkö niitä tilauksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa oikeassa sivussa on sähköposti, josta voi tiedustella lisää.

      Poista
  3. Ihhanat nuo mäykkylapaset <3 Teetkö niitä tilauksesta?

    VastaaPoista
  4. Nuo mäykyt ovat erityisen hienot! Nöyrästi kyselen, oletko ajatellut julkaista niistä ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeen teko on aika lailla aikaa vievää puuhaa. Pitänee harkita, mitä teen asian kanssa.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.