keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Mysteerilaatikosta jo viidennet sukat

Mysteerilaatikon seuraaviin sukkiin on kerät jo aika tavalla valikoituneet. Nämä ovat jo viidennet sukat, joten on ryhdyttävä käyttämään mielikuvitusta pystyäkseen yhdistelemään langoista sopivia yhdistelmiä siten, että langat riittävät sukkapariin. Kuva vielä aloitustilanteessa olevista langoista. 
Näihin sukkiin käytin ongelmakerien loppuja sukan suun 2o2n aloitukseen, kantapäähän ja kärkeen. Keristä löytyi vielä samanlaiset kohdat kaikkiin. Alkuneuloksen jälkeen varren aloitin sinisten kerien jämistä. Kolme kerrosta tätä lankaa  ja sitten kerros raitalangan loppua lankakuvan keskimmäisten lankojen alimmalta riviltä, neuloen koko ajan 3o1n neulosta. Lisäämällä kerroksen aina väliin värit sekoituivat kivasti ja pienetkin kerät riittivät pitkälti. Raitalangan värit sekoittuivat mukavasti, kun sinisessäkin langassa oli pientä vaihtelua väreissä, ei tosin kovin jyrkkiä. Vielä ei sukkiin tullut kovin montaa pääteltävää lankaa, kun kerät jatkuivat yhtenäisinä.
Malli: Oma perussukka, 64 s, 3o1n varressa, koko 38-39
Lanka: Alize Superwash langanloppuja, 73 g
Puikot: Koivupuiset nro 2,5

Mysteerilaatikossa on jo hyvin tilaa ja aina seuraaviin sukkiin valittavien kerien koko on pienempi ja pienempi. Monetkohan vielä onnistun kutomaan?

4 kommenttia:

  1. Katsoin kaikki mysteerilaatikosta valmistuneet sukat. Miten kauniita sukkia oletkaan saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jämälangat ovat joskus parhaimpia. Inspiroivia.

      Poista
  2. Silmää hivelevän kauniita sukkia saat taiotuiksi mysteerilaatikostasi. Minä tein vasta lapaset jämälangoista. Langoilla voi suorastaan maalata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Langat tosiaan toimivat siten, että niillä saa kuin maalattua.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.