tiistai 29. maaliskuuta 2011

Eripariset kerät - eihän toki

Olen antanut itselleni opettaa, että kerät on aina aloitettava samoin. Varsinkin näissä itseraidoittavissa langoissa. Jos otat ensimmäisessä kerässä kerän sisältä langan juoksemaan työhösi on niin tehtävä seuraavassakin kerässä. Tai vastaavasti kerän päältä. Muuten raidat eivät tule samoin. Aloitin siis saamani opin mukaan kerimään näissä Fabelin kerissä lankaa kerän sisältä etsiäkseni aloituskohtaa langan raidoituksesta toista sukkaa varten. Ihmettelin, kun langassa tuntui olevan aivan vieraita raidoituksia. Ei tuntunut osuvan kohdalleen ollenkaan. Tarkistin väri- ja eränumeron, molemmat olivat kuitenkin samat kummassakin kerässä. Siirsin työn jo sivuun ajatuksella, että kerät eivät olekaan samanlaiset tai silmissäni on vikaa, kun raitoja iltamyöhällä katselin.

Seuraavalla kerralla tulos oli ihan yhtä kamala. Aivan eripariset kerät samoista numeroista huolimatta. Kunnes hoksasin, että raidat tulivat nurinpäin tässä jälkimmäisessä kerässä verrattuna ensimmäiseen. Toinen kerä olikin keritty eri päin kuin toinen. Kun äkkäsin etsiä oikeaa kohtaa kerän päältä, löytyi se ihan heti. Vain muutamaa kerrosta varten kerin oikeannäköistä raitaa siitä ensimmäisen sukan kerästä ja pääsin jatkamaan sitten uudesta kerästä jälleen kutomista. Siis minulla pitää ne raidat olla kohdakkain. Ajatus, ettei lapaset tai sukat raidoittuisi samoin on minulle kauhistus. Eivät ole mielestäni parit jollei raidat ole kohdakkain. Yritin jo ehdottaa perheelleni, että kutoisin edes vähän lyhyemmän raidan sukan suuhun, mutta olivat sitä mieltä, että purkuun menee enkä ole tyytyväinen. Kehottivat etsimään vain tarvittava ylimääräinen lanka raitaan. Nyt olen kyllä tyytyväinen kun sen tein. Kannatti. Työ lähti siitä hyvin etenemään.

1 kommentti:

  1. Mulla sattui samanlainen tapaus kerran, kun ostin 2 kerää step-lankaa, joista neuloin poijalle (silloin vauva) puseron. Toinen piti aloittaa ulkoa ja toinen sisältä, että meni raidat samaan tahtiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.