Tilanne jämissä

Hyväntekeväisyyteen suuntautunut jämälankaprojetki on jämähtänyt siirryttyäni välillä kutomaan omista langoista. Kuvassa tilanne kuitenkin maaliskuun lopulla. Ehkä näistä vielä jotain syntyy, mutta välillä tuntuu, että ajatukset ovat jumissa näiden lankojen kanssa. Muutamasta langasta olisi jo ajatus olemassa, mutta oikeaa mallia ei ole vielä tullut vastaan. Illat ovat vierähtäneet netissä ihastellen ihania käsitöitä oikeaa mallia etsiessä. Miten paljon ihania malleja onkaan. Kunpa aika riittäisi niiden kaikkien valmistamiseen. Joten antaa näiden jämien välillä olla, antaa ajatusten kypsyä mitä nämä voisivat olla. Ajatus myös omien lankojen jalostamisesta valmiiksi työksi on välillä kivunnut näiden yli ja valmistakin näyttäisi hissukseen syntyvän. Kirjoneulelapanen sai eilen illalla oikein kasvupyrähdyksen, kyllä sitäkin tuntuu oppivan tekemään, kun vauhtiin pääsee ja tekniikasta nappaa kiinni.

Törmäsin neuleblogeissa jämälankojen vähentämiseen. Mielenkiintoinen huhtikuu monella tulossa. Itse en kuitenkaan yli 4 kilon jämäprojektin jälkeen siihen lähtenyt. Ilmoittautuminen taisi olla jo ohi mennyttä. Väitin myös itselleni, ettei minulla ole jämälankoja. Miellän jämälangan niin pieneksi keräksi, ettei siitä juuri mitään saan. Omat keräni olen kutonut aina raidoiksi seuraavaan tai sitä seuraavaan työhön ja välillä kaikki kerät putsannut kopasta tilkkutäkkilapasiin. Mutta sitten luin niitä sääntöjä ja äkkäsin, että aloitettu kerä, josta on vain hiukan otettu, on jämälanka. Minulle aivan uusi ajatus. Jämälankahan on se, mistä ei oikein mitään enää saa. Jo aloitetusta kerästä toki saa vaikka mitä. Avasin oman lankakaappini ja katselin sisältöä aivan uusin silmin. Siis kerä, joka on jo aloitettu… Ja kertyihän niitä reilu pussillinen, jonka kuvasin, vaikka luulin, ettei minulla jämälankoja ole. Nehän ovat raitalankoja ja kirjoneuleeseen aivan sopivia tai yhdistellen vallan mainioita satusukkien raidoittamiseen tai öhkömönkiäisen vaatettamiseen. 

Jämälangasta minulle tulee itse asiassa mieleen se sekalainen kasa, jota mummani säilytti omien käsitöistä jääneiden pikkukerien päällä vanhassa pahvilaatikossa tuvan kaapin toiseksi alimmalla hyllyllä. Se kasa piti sisällään kaikki viimeisetkin pätkät langoista, joista hän oli kutonut. Siitä mytystä löytyi aina sopivaa lankaa parsimiseen tai johonkin pikkukohtaan minun askarteluissani. Se mytty oli nimittäin minulle sallittu. Sain vapaasti lapsena käyttää niitä lankoja omiin askarteluihini, kunhan en koskenut mytyn alla oleviin suurempiin keriin. Mummallani oli hyvä tapa opettaa suunnittelua pienelle tytölle. Pistin itse pussiin tässä omassa jämäprojetissani nämä viimeiset langanpätkät ihan tuon kasan muistoksi. Myttyni ei ole vielä kasvanut mummani mytyn mittakaavaan, mutta alkaa hissukseen muistuttaa sitä, tosin hurjan paljon värikkäämpänä. Se muistoni mytty oli hieman sotkuinen, sillä olin sitä moneen kertaan käsitellyt, lankoja vedellyt ja solmuja aukoillut, sillä ne langat pakkasivat sotkeentumaan keskenään pienen tytön käsittelyssä.