Hitaasti, mutta varmasti eteni Kainuun kirjoneulelapanen eteenpäin sunnuntain mittaan. Kuvio toisensa jälkeen värittyi puikoilta aina kuin vain aikaa liikeni. Välillä kävin haastattelemassa isäni vanhaa tätiä hänen Karjala muistoistaan. Miten hän pikkutyttönä oli leikkinyt samalla hiekkakasalla Aira Samulinin kanssa, elämää 14 vuotiaan tytön maailmasta sodan varjoissa, lähtö vankileirille ja rauhan tultua paluu Suomeen ja elämän asettuminen uomiiinsa. Vastaanotto sukulaisille oli lämmin ja haluaisi useamminkin meidän käyvän. Miten vain tämä aika ei tahdo aina riittää kaikkeen?
Ensimmäinen lapanen valmis ja toinenkin jo alullaan. Kuunnellessa turnauksessa olleiden juttuja päivän peleistä sain lapasen valmiiksi, mutta toisen aloittaminen jo hidastui keskustelun tiimellyksessä.
Ja edistyi se sukkakin joitakin kerroksia. Kävi jo ensimmäisellä sovituksellakin. Se kolmas keskeneräinen odottaa edelleen uusia työvälineitä.
Kaunis lapanen.
VastaaPoistaVanhojen juttuja pitäisi kuunnella kun vielä on muutama kertoja olemassa. Ja laittaa muistiin ne, unohtuvat tai muuttuvat matkan varrella tulevaan.
Näinhän se on. Minulla oli muistikirja mukana ja tarkoitus olisi kiertää muutkin isän vanhat tädit ja sedät haastatellen heidät.
VastaaPoista