torstai 12. heinäkuuta 2012

Tarjolla jäätelöä ja kuningatarhilloa

Toisena hullutustyönä aloitetut sukat, jäätelöä kuningatarhillolla, pääsivät seuraavaksi puikoille. Sukkiin kaivoin ohuiden sukkalankojen jämäkerien laatikosta valkoista ja punasinikirjavaa lankaa. Sukista oli tarkoitus tulla nuorimmaiselle, mutta jälleen kerran onnistuin kutomaan sukan lavan liian pitkäksi ja kas kummaa, sain minä sukat. En millään viitsinyt purkaa ja ottaa kärkeä uudestaan, kun kerta sopiva jalka oli taloudessa ja niinpä sukkavarastoni kasvoi yhdellä parilla. Valkoiset kerät loppuivat kesken, mutta jatkoin edellisistä sukista jäänellä valkoisella Fabelilla ja jatkospaikkaa ei edes huomaa. Punainen meni melko vähiin, vain pieni kerä jäi muistoksi.
Malli: oma perussukka
Lanka: OnLinen punasinikirjava, 
Permin Baby Sock ja Drops Fabel valkoinen, 66 g
Puikot: KnitPron 2,5

Työputki rupeaa olemaan lopuillaan. Vielä kaksi päivää töitä ennen vapaata viikonloppua. Kutomisaika on ollut vähissä juhannuksen jälkeen ja hullutustöitä on jäljellä vielä 8 eli noin kolmannes.

7 kommenttia:

  1. herkkua!! nami, näitä minäkin söisin. onnistuit jälleen kerran, odotan inolla seuravat postaukset

    VastaaPoista
  2. Oooh, taas jälleen ihanaa raitaa! Nami nami :)

    VastaaPoista
  3. Miun suosikkimaut, vanilja ja kuningatar :) Kauniit raitasukat.

    VastaaPoista
  4. Nämä ovat niin ihania nämä sinun raitasukkasi, nami sentäs:)

    VastaaPoista
  5. Vanilja raikastaa kivasti kuningatarhilloa:) Kivat sukat!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanan pirteitä raitasukkia sinulla blogin täydeltä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.