maanantai 15. lokakuuta 2012

Kaaviosta kirjoneuleeksi

Monesti kirjoneuletyöni alkaa kaaviosta. Joko suunnittelen sellaisen itse tai käytän muiden suunnittelemia malleja. Netistä löytämäni kaavion suurennan ensin isompaan kokoon ja väritän siitä eri värit erottumaan toisistaan. Helpottaa työtä, jos on monimutkainen kaavio. Yksinkertaisissa ja helpoissa kuvioissa en käytä tätä. Ainoastaan näissä, joissa kuvio ei toistu samanlaisena, vaan elää koko ajan ja seurattavaa piisaa. Kuvassa väritän "Ratun rasojen" kaaviota viime huhtikuulla.
Kaavio oli jo kerran esillä ja kudoinkin sitä pätkän verran. Mutta silloinen aloitus meni purkuun. Eilen sitten päätin selättää tämän ohjeen ja olenkin edennyt jo melko pitkälle ensimmäisen lapasen kanssa. Lanka on Dropsin Deligh ja todella pehmoista ja lämpimän tuntuista, mutta ei kovin miellyttävää kutoa. Toinen on Dropsin Fabel. Tämä työ on ollut hieman hankalaa, mutta sisukkaasti jatkan eteenpäin ja vielä saan itselleni nämä iki-ihanat enkelilapaset.

15 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää nämäkin lapaset ihanilta - sinä tosiaan olet taitava!

    VastaaPoista
  2. Ihanat noin keskeneräisenäkin.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköiset lapaset! Pitäisikin pitkästä aikaa tehdä kirjoneulelapaset.

    VastaaPoista
  4. Kaavion suurentaminen ja värittäminen onkin hieno idea. Helpottaa varmasti kovasti työn etenemistä.
    Mullakin Rattun enkeliohje tallennettuna... Milloinkahan kokeilisin??

    VastaaPoista
  5. Mukavan näköistä värittämistä. Mistä tuollaisen kaavion netistä löytää ? t. Eija

    VastaaPoista
  6. Olen kaavion tulostanut Novitan neulomosta. Tällä hetkellä minulla ei ole tunnuksia sinne.

    VastaaPoista
  7. Ihanalta näyttää! Dropsin Delightin kanssa minäkin olen taistellut muutamaan otteeseen. Ihana lanka muuten, mutta neuloessa tuskien taivalta.

    VastaaPoista
  8. Erinomainen tapa suurentaa ja värittää kuvio, kiitos vinkistä :) Minä tein nuo enkelilapaset viime talvena, ja kieltämättä vaati hermoja... Mutta olinpahan onnellinen kun ne valmistui.

    VastaaPoista
  9. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, taidetaan sanoa. Ihailen, miten jaksat panostaa.

    VastaaPoista
  10. Enkelilapaset on tosi hienot. Itse olen taistellut niiden kanssa jo jonkun kuukauden, purkuun on mennyt pari kertaa, mutta kyllä ne kohta taitavat olla valmiina, dropsin delightia ja tico-ticoa, nuorin lapsenlapseni on katsellut niitä jo useamman kerran ja tovonut saavansa ne. Luultavasti tuleekin saamaan

    VastaaPoista
  11. Oletku muuten sattunut näkemään netissä mallia ,jossa on nuottiavaimet ja nuotteja ,sekä viivastoa,löysin sen ja tei joululahjaksi Kynsikkäät,sekä lapasiksi muunneltuna.Löytyy haulla Fingerless gloves Musica terv. E R tästä naapurikylästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt sen Ravelryssä. Siitä on myös sukkaversio olemassa. Sama kaavio sukkien varteen.

      Poista
  12. IHANAT nuo Enkeli lapaset mistään ei vaan löydy ohjetta kun en ole novitan tilaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.novita.fi/novitaklubi/
      löytyy linkki "tutustu kahden viikon ajan veloituksetta". Siitä kun rekisteröityy niin pääsee tutkimaan myös näitä ihania extraohjeita.

      Poista
    2. Jos olet käyttänyt joskus tuon 2 viikkoisen, ei sitä toista kertaa onnistu saamaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.