tiistai 24. syyskuuta 2013

Mökinruusu

Näissä lapasissa vuorottelee ihan tavallinen, harmaa arki ja kirkkaammat, iloiset pyhäpäivät. Nimekseen malli sai Mökinruusu, sillä sellaiselta tuo yksinkertainen ruusu minusta näyttää. Ruusu on jokaisen saatavilla ja helppohoitoinen. Niin on malli myös näissä lapasissa, helppo ja nopea tehdä.
Minulla on sellainen pikkuruutuinen vihko, johon aina piirtelen ja suunnittelen erilaisia kirjoneulekuvioita silloin, kun ideat pulppuilee. Sieltä vihosta löydin ruusun ja piirsin sille reunakuviot sekä laskin silmukat. Itse lapaset tein kahtena iltana. Aloitin kutomisen maanantaina illalla, piirsin osan kuviosta ja toista lapasta kudoin jonkin verran. Tiistaina töiden jälkeen tein ensimmäisen loppuun ja sitten urakoin toisenkin lapasen valmiiksi jo ilta 11 maissa. Laitoin yöksi kostean väliin ja seuraavana päivänä olivat lapaset sitten käyttökelpoiset. Nyt, kun salaisuus on paljastunut, voin nämä julkaista täällä blogissakin.
Tein näitä lapasia toisena iltana vielä toinen silmä turvoksissa. Joku öhkiäinen pisti minua edellisenä iltana silmäkulmaan ja silmähän muurautui melko hyvin umpeen. Laski kuitenkin hiljakseen allergialääkkeen voimin. Onneksi niitäkin löytyy sellaisia, jotka ei väsytä. Ei olisi kutomisesta tullut paljon mitään, jos olisi vielä lääkkeet unettanutkin.
Malli: Mökinruusu, Kardemumman oma malli
Lanka: Novita 7 veljestä, värit 047 vaaleanharmaa ja 553 pinkki, 88 g
Puikot: Knit Pro 3,25

25 kommenttia:

  1. Tavattoman kauniit lapaset. ♥ Tuon mallin varmaan haluais nyt moni, minä muiden mukana ♥ Olisko mitenkään mahdollista :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän ihana! Malli olisi todellakin mukava saada!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti jaat ohjeen.On niin kauniisti yhdistetty ruusukuvio perinteiseen kirjoneulemalliin.

    VastaaPoista
  4. Ihanat, rauhallinen tuo ruusu-kuvio lapasissa, varmaankin toisena lankana jos olisi kirjava joku raita-lanka, niiin voisi olla levoton tai sitten hauska... ajatus alkoi heti lentää. Mulla itsellä maatuskat mielessä, jos sellaiset yrittäisi tekaista noista värjätyistä langoista.

    VastaaPoista
  5. Voi että ovat kauniit. Miten joku voikin olla noin nopea kirjoneuleessa.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat lapaset! Minäkin haluaisin ohjeen :)

    VastaaPoista
  7. Tosi nätti ruusukuvio, tykkään tosi paljon kämmenpuolen kirjavuudesta ja punaisuudesta.

    VastaaPoista
  8. Voi mahdoton kuinka kauniit tumput onkaan puikoiltasi tipahtanut:) Väririkasta syksyä sinulle! T:Näpertelijä

    VastaaPoista
  9. On kerrassaan lumoavat! Ja kiva kontrasti harmaalla ja pinkillä.

    VastaaPoista
  10. Taas kerran aivan uskomattoman kauniit ja tasapainoiset kuviolapaset! Taitava olet1

    VastaaPoista
  11. Kauniit lapaset ja väriyhdistelmäkin natsaa. Upeita neulomuksia muutenkin blogissasi. Tänne palaan!

    VastaaPoista
  12. Olen taas sanaton, niin kauniit ja harmooniset lapaset ovat.

    VastaaPoista
  13. Tahtoo kans ohjeen! Aivan ihanat.

    VastaaPoista
  14. Mukavan näköisiä pieniä sukkia,nuo lapaset on tosi kauniit.

    VastaaPoista
  15. Viismummoista on myöskin ihastunut lapasiisi. "Mulle kanssa kelpaisi malli, ihankin mielellään". Oon sevverta vanha mummukka, etten osaa ravelryä käyttää. Maksaisin kyllä malleista, kuten tuostakin pöllölapasesta. Suomija ja savvoo, hiljaa ja kovvoo, siinä kielitaitoni.

    VastaaPoista
  16. Aivan kertakaikkisen upeat lapaset! Olisiko mitenkään mahdollista saada ohjetta?

    VastaaPoista
  17. Tosi kauniit! Toivottavasti olet tekemässä ohjetta tälle mallille. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.