sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Neulo helpot joogasukat

Joogassa on asentoja, joissa tarvitsee pitoa niin kantapäästä kuin varpaistakin. Mutta lämpimänä olisi kiva pysyä. Saleja on erilaisia ja toisissa on hyvinkin vilpoinen olla. Kokeilin joogaa harrastavalle siskolleni kutoa joogasukat. Ohjeitahan on vaikka kuinka paljon. Tein kuitenkin niin kuin hyvältä tuntuu ja yllättävän helposti sain hänelle tehtyä joogasukat. Sukat, jotka oliva juuri sellaiset kuin pitääkin.
Langaksi valikoitui aurinkoinen Opal -sukkalankakerän puoliska. Olin siitä jo pienet sukat tehnyt ja lankaa oli vielä jäljellä hieman yli puoli kerää. Loin 60 silmukkaa ja neuleeni oli 2 oikein 2 nurin neuletta. Aloitin tällä kertaa neuleen tuolta jalkapöydän päältä ja kudoin ensin tuon jalkaterän osuuden. Kun se oli mielestäni sopivan mittainen, päättelin joustavasti puolet silmukoista eli kahden puikon silmukat. Näin tuo reuna antoi enemmän periksi ja ei tarvinnut tehdä erikseen kiilaa tuohon nilkkaan.

Joustava päättely eli 2 oikein yhteen päättely tehdään seuraavasti: Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, *neulo toinen silmukka oikein, pistä vasen puikko silmukoiden läpi ja neulo ne takareunoistaan oikein yhteen. Toista *:stä kunnes kaikki silmukat on päätelty.
Seuraavalla kerroksella loin pääteltyjen silmukoiden tilalle uudet silmukat silmukoiden eli samoin kun teet esim. peukalon jälkeen luodessasi lisää silmukoita yhdellä langalla ja jatkoin jälleen 60 silmukalla neulomista. Tämä taas on kireämpi neulereuna ja pitää sopivasti neuleen tuossa kantapään yläpuolella. Tässä myös yksi syy, miksi neuloin sukat varpailta varteen. Sain kantapään kohdan tehtyä helposti hyvin istuvaksi ilman silmukoiden kanssa kikkailua.

Tällä kertaa raidoittava lankani oli sellaista, että voin aloittaa kerän toisesta päästä toisen sukan ja neuloa näitä kahta rinnakkain, mutta eri puikoilla. Näin sain käytetty koko kerän hyödyksi, eikä lopputuloksesta tätä huomaa raidoittumisesta. Varret muodostuivat sen mittaisiksi kuin mitä lanka antoi myöden. Sisareni ei kovin pitkiä varsia edes halunnut, joten näistä taisi tulla senkin puolesta ihan hyvät.

Kun sain lankani tasan neulottua päättelin jälleen tuolla joustavalla päättelyllä yläreunan silmukat niin sukan suu ei kiristä. Lankaa jäi ihan vähän eli sen verran mitä meni raitojen tasoittamiseen. Minullahan pitää olla aina molemmat sukat raidoitettu ihan samoin. Langassa ei ollut solmuja, joten minulla jäi pääteltävää vain aloitus- ja lopetuslangas. Ihanan helppoa.
Sukkia ei kokeiltu missään välissä sisareni jalkoihin, vaan vein hänelle valmiit, kapeat putkilot, joissa oli ammottava reikä kantapään kohdilla. Hän vähän epäili, etteivät ne mahdu hänen jalkoihinsa. Näytti niin kapealta. Mutta veti sukat kehotuksestani jalkaansa ja nehän olivat kuin hänelle tehdyt. Ohut lanka vetää vain tuon resorineuloksen niin kapean näköiseksi, että huijaa kummasti ulkonäöllään ja saa epäilemään kokoa. Jalassa resorineulos mukautuu hyvin jalan muotoihin ja pitää neuleen paikoillaan.
Malli: Kardemumman oma
Lanka: Opal, 57 g
Puikot: KnitPro 2,5 koivuiset

11 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Varmasti mieluiset!

    VastaaPoista
  2. Tulipa kivat joogasukat ja ohjekin on näppärä, että taidan kokeilla jossain vaiheessa itsellekin :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti tosi kätevät :) sukat!

    VastaaPoista
  4. Hienot ovat, todella hyvä idea!

    VastaaPoista
  5. Komeat ja toimivat varmasti myös tavallisella jumpalla:)

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka upean voimakas väri tuo oranssinkeltainen <3 Olen varmaan rikki, kkun keltainen on alkanut kiehtoa.
    Nämä ovat niin näppärän näköiset sukat, että tekisi melkein mieli aloittaa joogaamaan :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta! Tällaiset pitää kyllä itsekin tehdä, vaikken kyllä koskaan joogaakaan :D

    VastaaPoista
  8. Onpa pirteät joogasukat.
    Antoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Onpa ihanan väriset joogasukat! :) muistatko värin nimeä tai numeroa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.