maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ihastus sulle ja mulle

Viime viikolla puikoillani oli tuttu malli vuoden 2015 sukkalehdestä. Ihastus. Toiveena näihin ystävättärien sukkiin oli pinkki kukkaraita luonnonvalkoisiin sukkiin. Luonnonvalkoista löytyi 7 veljeksestä, mutta pinkkiä ei sen värikartassa ole. Sitä tarvitaan kuitenkin hyvin vähän sukkiin niin kävin läpi lankavarastoni muista samanpaksuisista langoista, löytyisikö niistä. Lopulta monen kokeilun jälkeen kelpuutin Gjestalin Jannen pinkin kukkaraitaan. Kuvissa näyttää melko punaiselta, luonnossa kuitenkin pinkimpi. Punaisen kaikki värit ovat haaste kevätauringossa tämmöiselle amatöörikuvaajalle.
Olen kutonut mallilla aikaisemmin yhdet sukat ja muistikuvani mukavasta sukkamallista oli oikea. Tuo kukkaraita vie aika paljon aikaa ja se ei jousta niin hyvin kuin muu varsi, mutta on ihan kiva koriste tuossa sukan varressa ja mielenkiintoinen tehdä. Teinkin sukat jälleen pareittain kutoen ensin varret molempiin, sitten kantapäät ja lopulta jalkaterän. Tuntui, että parin toinen sukka valmistui kuin huomaamatta. Kudon pääasiassa ohuemmista langoista, niin oudokseltaan veikan paksuinen lanka tuntui sormissa. Kovin montaa sukkaparia en kutoisi peräkkäin paksuilla puikoilla ja langasta.
Malli: Ihastus, Minna Metsänen, Novitan sukkalehti 2015, koot 37 ja 38
Lanka: Novita 7 veljestä, luonnonvalkoinen ja Gjestal Janne, pinkki, yhteensä 202 g
Puikot: KnitPro koivuiset nro 3

5 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.