maanantai 10. huhtikuuta 2017

Serenaadi porraspäässä

Näistä sukista oli ihan pakko tehdä heti muodokkaammalle pohkeelle oma versio. Kuvissa ei niin näy väljyys, kun mallina oli samat sääret kuin edellisissä sukissa. Nämä ovat kyllä mallilleni hieman isot, joten uskoisin näiden olevan ihan oikean kokoiset saajalleen.
Näissä sukissa neuloin kirjoneuleena kaikki kuviot. Silmukoita jäljentäen tein vain nuottiavaimen viivastosta yli menevät osat sekä punaiset sydämet. Ajallisesti minusta on aivan sama, kummalla tavalla kuviot toteutti. Minusta vain on mukavempi neuloa kirjoneuletta kuin silmukoida kuviot jälkikäteen, joten tämä kirjoneule passaa paremmin. Lankaa siinä menee kyllä enemmän.
Nuotteja löytyy näistä enemmän kuin edellisistä. Jalkaterä on myös leveämpi. Samoin varressa on pituutta jonkin verran runsaammin. Minusta on kiva, kun tuo sukan suun resori yltää polven yli ja tuolle pitsinauhalle tekemäni reikärivi osuu tuohon polven alle kapeimpaan kohtaan. Joustavan pitsin kun saa kerran sovitettua itselleen kohdalle, on se jatkossa sitten säätövapaa. Antaa sen verran periksi että sukkien pukeminen päälle onnistuu ilman nauhan solmujen aukaisua.
Malli: Musiikkisukat by Nina Kankaanpää, koko 41
Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen, musta ja hieman punaista, yhteensä 308 g
Puikot: Prym bambuiset nro 3,5

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.