sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Rauhallinen äitienpäivä

Paljon onnea kaikille äideille! Oma äitienpäiväviikonloppu meni eilen salibandyturnauksessa. Illalla oli jalat aivan kipeät ja väsytti hirveesti, vaikken minä siellä kentällä juossutkaan. Siitä huolimatta. Tytär teki rystyllä maalin. Sain sen jopa kameraankin. Siihenpä ei moni pelaaja pysty! Tuntuu olevan tämän oman tyttäreni erikoiskikka kentällä. Tänäänkin lähtivät pelaamaan, mutta jäin suosiolla kotiin nauttimaan kauniista päivästä ja rauhasta.
Olen tässä loppuviikolla saanut jotain aikaiseksikin. Sain 9 kerää Viola-puuvillalankaan lahjoituksena myssykeräykseemme. Niistä on kaksi ja vähän kolmatta kerää käytetty näihin myssyihin. Painoa myssyillä on yhteensä 135 g. Kevyitä ja ohuita myssyjä. Sain viikolla neulekahvilassamme myös sinne tuotuja myssyjä, joten myssykassi on täyttynyt ja olisi jälleen aika viedä myssyt sairaalaan. Helmikuun lopulla vein edellisen kerran myssyjä sairaalaan ja sen jälkeen myssyjä on kassiin kertynyt jo 37. Täällä kerroin edellisestä viennistä. Tällä hetkellä olen tehnyt 149 sytomyssyä.

7 kommenttia:

  1. Hyvää Äitienpäivää siullekin!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ja Rauhallista äitienpäivää Sinullekin!
    Olet sinä aika myssyntekijä! Ja vielä nuin hienojakin!

    VastaaPoista
  3. Käsityö mukaan kentän laidalle, tulee kaksi nautintoa samalla kerralla! Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  4. Lentopallossa minulla on käsityö mukana, mutta salibandy on lajina niin nopeatempoista, ettei siinä pysty tekemään käsitöitä laisinkaan kentän laidalla. Molempia kun viikonloppu toisensa jälkeen seurataan!

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää äitienpäivää sinne!

    Mahdoton määrä myssyjä! Nostan hattua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ja onnea myös Sinulle ! t. Eija

    VastaaPoista
  7. No jopa oli sinulla äitienpäivä:)
    Mä sainkin olla yksin kotona kokopäivän:)
    Siis aivan mahtava määrä myssyjä tehtynnä!
    Aivan mahtavan hienoja ruskeita lankoja tuossa alla sulla:)

    ps. olen ollut huono tääl blogistanias viime aikoina. Kun niinkuin kiirettä pitää ja seliseli:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.