torstai 3. heinäkuuta 2014

Viluisia mansikoita

Meilläkin on pitkästä aikaa satanut ja taisi maa kostua edes vähän. Sadepäivinä on ehtinyt hieman kutomaan, mutta viileät ilmat pitivät nämä vähän viileän värisinä. Viluisia mansikoita näistä Strawberry Viktorian -kämmekkäistä taisi tulla.
Mallin olen tehnyt jo aiemmin useamman kerran. Mukava ja yllätyksellinen malli. Linnut piiloutuvat kutojaltakin niin, että aina huomaan sen vasta, kun lintu on hahmottunut valmiiseen neuleeseen. Tulee kuin salaa valmiiksi.
Malli: Strawberry Viktorian by Molly Jane Wick (ilmaismalli Ravelryssä)
Lanka: Lane Cervinia Nordig, lila ja valkoinen, 58 g.
Puikot: Nro 2,75 resoreissa, 3 kirjoneuleessa.
Seinäjoen synnytysosaston neulekeräykseen toi posti tällä viikolla minulle ihanan maksikirjeen, joka sisälti nämä suloiset vauvanmyssyt. Ylärivin myssyt ovat bambulankaa ja alarivin myssyt Woolia. Kiva viedä jälleen vauvoille jaettavaa sairaalaan. Keräys on menossa kaiken aikaa ja vien aina kulkeissani neuleita sairaalaan. Kutojia tarvitaan vielä lisää rinkiin, sillä tällä hetkellä ei kaikki vauvat vielä saa neulelahjaa syntyessään. Näihin pikkuneuleisiin; myssyihin ja sukkiin voi käyttää kaikki langanjämäkerät.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjoneuleen tekeminen taitaa olla se mun juttu, vaikka tykkään kyllä monesta muustakin tavasta tehdä neuleita ja muita kädentaitoja.

      Poista
  2. Waude miten upeia neuleita.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  3. Hienot "mansikat" ☺. Sama ohje on täällä jossain to do listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. To do -listani on ainakin niiiiin pitkä. Mutta aina sinne mahtuu uusia. Tämä on ihan kiva malli.

      Poista
  4. Minä voin liittyä sukankutojiin. Laitan Sinulle viestiä lähipäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Saadaan lisää sukkia aikaiseksi ;) Kiitokset jo etukäteen, Inkeri.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.