sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Books

Kirjoihin liittyviä sukkamalleja on muuten yllättävän vähän. Sain haasteen kutoa eläkkeellejäämislahjaksi kirjoista pitävälle henkilölle villasukat. Hänen työnsä on ollut kirjojen parissa ja tämän kurssin oppilaat halusivat muistaa mukavaa opettajaa erikoisella lahjalla. Sellaisella, joka jäisi mieleen. Koska malleja ei ole, oli sellainen suunniteltava itse. Jalan kokokin oli hieman arvoitus, mutta onneksi villasukka on hyvin mukautuvainen.
Selasin nettiä aika kauan näiden kanssa etsien inspiraatiota. Aikaa sukkien kutomiseen minulla oli noin kuukausi, mutta kun otti mukaan kaikki keväälle suunnitellut reissuni, niin itse asiassa kutomisaika typistyi lopulta muutamaan päivään. Kirjoneuleen suunnittelu ei ole minulle oikein matkaneule, kun pitää piirtää ja etsiä varastoistani värejä. Kokeilla, purkaa ja testata. Ei. Tällaiset uniikkineuleet pitää tehdä tutussa nojatuolissani, että saan tasalaatuiset, voin piirtää ja seurata piirroksiani. Tuolini vieressä oli laatikko, josta pengoin aina sopivan värin kirjankansiin. Nämä sukat valmistuivat siten aika tiukalla aikataululla. Idean kehittelyä tein pidemmän aikaa kutoessani ihan perussukkia. Siinä on hyvä ajatella.
Lopulta se idea sitten aukeni. Aluksi kudoin sukan varteen tekstin Books niin eteen kuin taaksekkin. Sen jälkeen nilkkaa kiertää kirjapinot, pino kullakin puikolla ollen peilikuvat toisessa sukassa ja kantapään ympärillä on tekstiä kuin lainauksia kirjasta. Ennen kärkikavennuksia on sekä sukan päällä että alla kirjoitettuna lahjovan kurssiryhmän tunnus. Pysyy aina mielessä keneltä sukat on kun varpaisiinsa vilkaisee.
Sukat pakattiin vanhasta kirjasta tehtyyn käsilaukkuun ja on jo ojennettu lahjan saajalle, joten nyt voin julkaista kuvat täällä. Näistä tykättiin ja hyödyllisethän sukat on juuri tämmöiseksi lahjaksi. Ja pientä jujua mukaan, niin ovat hyvin henkilökohtaiset. Uskoisin, ettei toisia samanlaisia tule vastaan. Pelkästään tuo lahjan antaneiden kurssinimi tekee sukista yksilöt. Samoin tuo teksitosuus nilkassa ja jalkaterässä on syntynyt aivan tunnelman mukan. Kirjoitin niihin tarinan, jota on toisen vaikea kyllä lukea. Toista samanlaista teksitä ei tule eikä se ole samanlainen molemmissa jaloissakaan. Ainoastaan tekstirivien määrä on sama sukissa keskenään. Tämä oli mukava haaste, joka oli kiva toteuttaa.
Malli: Books by Kardemumma
Lanka: Teetee Pallas
Puikot: 2,5 ja 3.

15 kommenttia:

  1. Aivan upeat! Hieno idea ja toteutus.

    VastaaPoista
  2. Hyvin henkilökohtainen lahja ja uniikki malli. Tykkään.

    VastaaPoista
  3. Kirjasukat ovat todella hienot.

    VastaaPoista
  4. Vau! Lahjan saaja ilahtui takuuvarmasti.

    VastaaPoista
  5. Hieno malli ja ihana lahjaidea. Henkilökohtainen.

    VastaaPoista
  6. Koska rakastan kirjoja ja villasukkia, nämä sulattivat sydämeni ihan heti. Todella upeat!

    VastaaPoista
  7. Huiput! Mikäpä on hauskempaa kuin käpertyä villasukat jalassa sohvannurkkaan lukemaan (ja vähän neulomaan)?

    VastaaPoista
  8. Oivaltavat sukat! :) Ja tosi hienosti mallinnettu tekstiä rytmikkäillä viivoilla! Haittaako, jos hyödynnän ideaa joskus jossain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vain. Tässä ei edes heti huomaa, onko samanlaista molemmissa sukissa, vai oma tarinansa kummassakin.

      Poista
  9. Hyvät kesätarinat ,lukaisin juuri sukasta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.