maanantai 27. helmikuuta 2012

Lomapäiväpuuhailua

Talviloma alkoi. Ensimmäinen päivä meni asioita hoitaessa ja kaupungissa paikasta toiseen säntäillessä. Listalla oli monta hoidettavaa asiaa, joita ei oikein töissä ollessa ehdi kunnolla hoitaa. Oli optikkoa, erikoisliikettä... mutta ehdinpä vain Seinäjoelle avattuun uuteen lankakauppaankin. Langat eivät siellä innostaneet ja niitä oli vähänlaisesti, mutta tarvikepuoli heillä oli hyvä ja kohtuuhintainen. Moni tuote oli loppunut kuitenkin uuden liikkeen varastosta ja uutta odoteltiin. Ihmekö tuo, kun ei täällä kaikkea tahdo oikein saada. Ostin kuitenkin KnitPron 2,5 numeron 20 cm puikot (koivuiset?) ja alumiiniset 2 nro puikot. Ja vihdoinkin silmukkamerkkejä. Avattavia ei ollut - enää. Ne oli loppu. Kunpa joku tekisi minulle sellaiset, kun en sinne korukurssillekkaan päässyt.

Listallani oli myös kampaajalla käynti, mutta kas kummaa kaikki ovat lomalla tällä viikolla. Ajan olisi saanut varattua kahden viikon päähän. Höh! Kaikki ei voi onnistua. Jäi niitä hoidettavia asioita seuraavaankin kertaan. Tällä viikolla on varmasti monta asiaa vielä edessä. Minä kyllä haaveilin ihanista päivistä käsitöiden parissa, mutta enpä ole tänäänkään vielä ehtinyt puikkoihin tarttua, kun on tehnyt rästiin jääneitä kotitöitä. Herneet ovat likoamassa, joten huomiseksikin olen itseni ohelmoinut.
No, yksi asia kuitenkin onnistui. Vein makuuhuoneeni nurkasta nämä kaksi kassillista sytomyssyjä Seinäjoen keskussairaalaan. Paremmin tulevat siellä hyödyksi kuin pussissa odottamassa uusia kavereita. Myssyjä oli kertynyt kaikkiaan 84 kappaletta. Satuin kohtaamaan osastolla heti osastonhoitajan ja hän oli hyvin mielissään lahjoituksesta. Kiitteli moneen kertaa ja kertoi myssyjen tulevan tarpeeseen. Ja lisäähän me teemme koko ajan. Viedään sitten uusi kassillinen, kun se täyttyy.

1 kommentti:

  1. Täällä taas alkoi koulu. Loman jälkeen. ihana silti oli huomata, että aamulla puoli kahdeksalta oli jo valoisaa ja yhddeksältä jo paistoi aurinko! Hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.